Mia

Puhe Oikeus elää -mielenosoituksessa

3 joulukuun, 2016

Syksyllä 2015 kansainvälinen hätä kolkutti aiempaa voimakkaammin sekä Euroopan että Suomen ovea. Useat maailmalla käynnissä olevat konfliktit sekä ilmastonmuutos ovat pakottaneet ihmisiä lähtemään vastentahtoisesti kodeistaan ja etsimään turvaa vieraista maista. Käynnissä oleva tilanne testaa Euroopan empatiaa, ja tästä testistä olemme tähän mennessä epäonnistuneet.

Tuhannet ihmiset ovat viime vuosien aikana kuolleet hukkumalla Välimereen yrittäessään paeta Eurooppaan. He tekevät näin, koska emme ole onnistuneet luomaan tarpeeksi turvallisia ja laillisia reittejä Eurooppaan ja Suomeen. Sen sijaan, että keskittyisimme ratkaisemaan tilannetta ihmisarvoisesti, ovat euroopan maat aloittaneet lainsäädännöllisen race to the bottom -kilpailun, jonka voittaakseen Suomi pyrkii nyt alentamaan turvapaikkapolitiikkaansa EU:n edellyttämälle minimitasolle vähentääkseen “vetovoimatekijöitä”. Jotta kukaan ei vaan haluaisi tulla tänne.

Jo Sipilän hallituksen edeltäjät aloittivat Suomen niin kutsuttujen vetovoimatekijöiden vähentämisen vaikeuttamalla perheenyhdistämisiä vuosina 2010 ja 2012. Vuonna 2010 päätettiin, että alaikäisen hakijan tulee olla alaikäinen vielä sinä päivänä kun perheside-hakemuksen päätös tehdään. Keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna 2015 noin vuosi. Monet hakijat ehtivät tulla täysi-ikäisiksi hakemuksen ollessa vielä käsittelyssä, jolloin hakemus hylättiin.

Vuodesta 2012 lähtien perhesideoleskelulupahakemuksen on voinut jättää vain ulkomailla asuva perheenjäsen itse. Hakemus on jätettävä lähimpään Suomen edustustoon, joka saattaa sijaita toisessa maassa. Tätä varten hakija saattaa joutua hakemaan viisumin tai oleskeluluvan. Matka ja oleskelu on maksettava itse. Hakemusta varten tarvitaan lukuisia virallisia asiakirjoja, jotka on todennettava laillisiksi. Oleskelulupahakemuksesta on maksettava myös satojen eurojen käsittelymaksu.

Vuosien 2010 ja 2012 kiristysten myötä perheenyhdistämisten määrä on romahtanut. Vuodesta 2011 vuoteen 2012 laskua oli 70 prosenttia. Sen jälkeen taso on pysynyt matalana.

Vuonna 2016 perheenyhdistämisen kiristystä kuitenkin jatkettiin entisestään liittämällä siihen toimeentuloedellytys. Saadakseen tuoda neljä alaikäistä lastaan Suomeen, on perheenyhdistämistä hakevan yksinhuoltajan tienattava 2400 euroa kuukaudessa.

Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen rankaisee etenkin naisia ja lapsia, jotka eivät kykene lähtemään hengenvaaralliselle matkalle kumiveneellä Välimeren halki ihmissalakuljettajien armoilla. Monet puolueet ja “maahanmuuttokriitikot” esittivät huolensa viime vuoden syksynä, kun Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat olivat pääosin miehiä. Hallitus on kuitenkin perheenyhdistämistä hankaloittamalla tehnyt kaikkensa estääkseen vaarassa olevien naisten ja lasten turvalliset matkat pois konfliktialueilta. Käytännössä perheenyhdistäminen on tehtyjen kiristysten jälkeen miltei mahdotonta.

Sipilän hallitus on myös poistanut ulkomaalaislaista humanitaarisen suojelun. Näin yhä pienemmälle joukolle ihmisiä voidaan myöntää kansainvälistä suojelua Suomessa.

Lisääntyneiden paineiden takia Maahanmuuttovirasto on vuonna 2016 tehnyt 70 prosenttia enemmän turvapaikkapäätöksiä henkilötyövuotta kohden. Seurauksena turvapaikanhakijoiden kanssa käydyt henkilökohtaiset keskustelut ovat lyhentyneet merkittävästi. Hallituksen toimesta turvapaikkapäätöksen valitusoikeutta on lyhennetty ja oikeusapua on rajoitettu.

Vaikka turvapaikanhakijoiden määrä on romahtanut vuonna 2016 verrattuna edellisvuoteen, Suomen hallitus jatkaa kiristyksiä, joilla vaikeutetaan turvapaikanhakijoiden, sekä kielteisen että myönteisen päätöksen saaneiden elämää.

Vuonna 2016 Suomi vastaanottaa ainoastaan 750 kiinitöpakolaista. Saman verran ihmisiä hukkui Välimereen yhden viikon aikana tämän vuoden toukokuussa.

Edellämainitun perusteella voidaan todeta, että Suomessa tehdään juuri nyt kaikkien aikojen epäinhimillisintä maahanmuuttopolitiikka.

Epäinhimillnen politiikka on synnyttänyt epäinhimillistä käytäntöä Maahanmuuttovirastossa. Toukokuussa 2016 Maahanmuuttovirasto ilmoitti, että heidän tekemänsä arvion mukaan Afganistaniin, Somaliaan ja Irakiin on nyt turvallista palauttaa turvapaikanhakijoita. Toissijaisen suojelun saaminen näistä maista tuleville vaikeutui täten merkittävästi.

Uudet turvallisuusluokitukset eivät ole jääneet vaille seurauksia. Maahanmuuttovirasto teki kesällä kolme kertaa enemmän kielteisiä kuin myönteisiä turvapaikkapäätöksiä. Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, joiden on todettu joutuneen vainon kohteeksi lähtömaassa, on kehotettu “sisäiseen pakoon”. Tällä tarkoitetaan muuttamista turvallisempaan kohteeseen lähtömaan sisällä.

Mihin irakilaisiin kohdistuvat kielteiset turvapaikkapäätökset johtavat? Jotkut antavat periksi ja palaavat takaisin lähtömaahansa, jonka jälkeen voimme useimmiten vain arvailla, miten heidän käy. Olemme saaneet kuulla tapauksista, joissa suomesta palanneet turvapaikanhakijat ovat joutuneet ammuskelun ja kidutuksen kohteiksi. Useimpien kohtaloista emme tiedä mitään.

Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista valittavat päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka joutuu kantamaan yhä suurempaa vastuuta turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Hallinto-oikeus antoi hiljattain toivoa antavan päätöksen, jossa palautti hylätyn turvapaikkapäätöksen maahanmuuttoviraston käsiteltäväksi, sillä tuomioistuin arvioi kansainvälisen suojelun kriteerien täyttyvän.

Maakohtaiset turvaluokitukset eivät seuraa minkäänlaista yhteiseurooppalaista linjaa. Irakilaisista turvapaikanhakijoista 64 prosenttia on saanut suojelua EU-maista. Suomessa vastaava luku on romahtanut tänä vuonna 24 prosenttiin ja viime kuukausina vielä alemmas.

Me suomalaiset haluamme olla tunnettuja tasa-arvoisten mahdollisuuksien maana. Ylläpitääksemme tätä mainetta, on meidän muutettava turvapaikkapolitiikkamme heti. Maahanmuuttoviraston ja Sipilän hallituksen tulisi nyt arvioida toimintaansa: ovatko loppuun palanut virkamiehistö, jotka tekevät virheellisiä päätöksiä liian suuren työtaakan takia, hallinto-oikeuden kuormittaminen valituksilla, uusi paperittomien joukon kasvu ja ihmisten hengenvaaraan lähettäminen todella maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkamme määränpäät?

En halua asian olevan näin. Sen sijaan on lohdullista nähdä kaikki täällä tänään, jotka olette tulleet kertomaan, että tekään ette halua Sipilän, Orpon ja Soinin epäinhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa. Meidän on yhdessä vaadittava ihmisoikeuksien kunnioittamista, kansainvälisten sopimusten noudattamista ja inhimillisyyttä. Meidän on vaadittava maahanmuuttoviraston maakohtaisten turvallisuuslinjausten muuttamista, meidän on vaadittava kiintiöpakolaisten määrän lisäämistä, meidän on vaadittava perheenyhdistämisen helpottamista ja meidän on vaadittava lisää laillisia reittejä Eurooppaan ja Suomeen.

Toivon, että me yhdessä voimme olla se voima, joka asettaa empatian pakolais- ja turvapaikkapolitiikan keskiöön.

Puhe puoluevaltuustossa: Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei ole radikaalia

19 marraskuun, 2016

Haluan lukea teille lainauksen:

”Maahanmuutovirasto hyväksyy tosiseikkana, että sinuun on kohdistunut pahoinpitelyä repimällä hampaasi, poraamalla käsiisi, lyöden sinua veitsellä, vetämällä sinua auton perässä ja leikkaamalla vatsasi miekalla auki. Maahanmuuttovirasto katsoo sinuun kohdistuneen ulkomaalaislain mukaisia vainoksi katsottavia tekoja. Maahanmuutovirasto kuitenkin katsoo ettei pelkosi kotiinpaluusta ole objektiivisesti perusteltua, eikä usko että olisit tulevaisuudessa vaarassa kotimaassasi. Maahanmuuttovirasto katsoo että et ole esittänyt sellaisia perusteluita joiden vuoksi sinua uhkaisi kotimaassasi epäinhimillinen kohtelu.”

Luettu lainaus on nosto Maahanmuuttoviraston antamasta kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. Tämä on se Suomi, jonka sotaa ja hätää pakenevat turvapaikanhakijat täällä kohtaavat.

Maahanmuuttovirasto on vuonna 2016 tehnyt 70 prosenttia enemmän turvapaikkapäätöksiä henkilötyövuotta kohden. Seurauksena turvapaikanhakijoiden kanssa käydyt henkilökohtaiset keskustelut ovat lyhentyneet aiemmasta 4-7 tunnista korkeintaan kolmeen tuntiin. Hallituksen toimesta turvapaikkapäätöksen valitusoikeutta on syyskuusta lähtien rajoitettu 30 päivästä 21 päivään. Oikeusapua on myös rajoitettu: tästedes turvapaikanhakija saa avustajan turvapaikkapuhutteluun vain painavasta syystä.

Perheenyhdistämisestä on useiden kiristysten johdosta tehty miltei mahdotonta. Tämä rankaisee etenkin naisia ja lapsia, jotka eivät kykene lähtemään hengenvaaralliselle matkalle kumiveneellä Välimeren halki ihmissalakuljettajien armoilla.

Toukokuussa 2016 Maahanmuuttovirasto ilmoitti, että heidän tekemänsä arvion mukaan Afganistaniin, Somaliaan ja Irakiin on nyt turvallista palauttaa turvapaikanhakijoita. Toissijaisen suojelun saaminen näistä maista tuleville vaikeutui täten merkittävästi.

Kiintiöpakolaisia Suomi ottaa 750 vuodessa. Saman verran ihmisiä hukkui Välimereen yhden viikon aikana tämän vuoden toukokuussa.

Käynnissä on lainsäädännöllinen race to the bottom, jolloin ennen ihmioikeuksien mallimaana paistatellut Suomi pyrkii alentamaan turvapaikkapolitiikkaansa EU:n edellyttämälle minimitasolle.

Minä en voi hyväksyä tätä. En koe olevani radikaali, kun uskon ihmisten yhdenvertaisuuteen. En koe olevani radikaali, kun haluan vahvan oikeusvaltion. En koe olevani radikaali, kun vaadin, että ihmisoikeussopimuksia noudatetaan. Kuitenkin minua kutsutaan suvakkihuoraksi, kun osallistun mielenosoitukseen maahanmuuttoviraston maakohtaisia turvallisuuslinjauksia vastaan.

Li Andersson aloitti puheensa tänään puhumalla Donald Trumpista. Sekä maailmalla, että meillä Suomessa vallitsee pelko, että olemme menossa täyttä vauhtia kohti Trumplandiaa, jossa rakennettaan yhteisymmärryksen sijaan muureja, toveruuden sijaan pelkoa, ilmastosopimusten sijaan ilmastoskeptisismiä.

Trump ja Brexit eivät kuitenkaan ole ainoat maailmalla tapahtuvista vallanvaihdoksista. Pienessä ja sisukkaassa Islannissa maan suostituin poliitikko vihreän vasemmiston Katrin Jakobsdottir neuvottelee tällä hetkellä hallituksen muodostamisesta lokakuussa suoritettujen vaalien jälkeen. Islannista ja vasemmiston noususta ei ole paljon kansainvälisesti kirjoitettu, mutta Islanti osoittaa, että tänä poliittisesti pimeänä aikana toinenkin tie on mahdollinen.

Meidän on oltava se toinen tie. Meidän on vaadittava ihmisoikeuksien kunnioittamista, kansainvälisten sopimusten noudattamista ja inhimillisyyttä. Vasemmistolaisuuteen on aina kuulunut kansainvälinen solidaarisuus, ja nyt toverit, sille solidaarisuudelle on taas kysyntää.

Kun ihmisistä tuli nuivalla patopolitiikalla pysäytettävä tulva

7 syyskuun, 2016

Nyt tehdään “Suomen nuivinta maahanmuuttopolitiikkaa mitä varmaan ikinä on tehty.” Näin kertoo PS-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen Ylen Kioskista tutun Kaarle Hurtigin tekemässä podcastissa. Tynkkynen yhdistää haastattelun ensimmäisten minuuttien aikana roimasti vähentyneet myönteiset turvapaikkapäätökset suoraan perussuomalaisten hallituspolitiikkaan. Hän kiistää, että myönteisten päätösten vähenemisessä olisi kysymys julkisen talouden resurssien puutteesta. “Kaikki nämä muuttuneet maalinjaukset […] ovat suoraan perussuomalaisten ansiota”, Tynkkynen tykittää.

Sebastian Tynkkynen ei ainakaan ole väärässä siinä, etteikö hallitus olisi tehnyt hartiavoimin töitä maahanmuuttajien, pakolaisten, turvapaikan saaneiden ja turvapaikanhakijoiden elämän vaikeuttamiseksi. Käyn seuraavaksi läpi miten erinäisillä lakimuutoksilla ja toimenpiteillä ollaan rakennettu turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa, joka ihmisten turvan ja ihmisoikeuksien puolustamisen sijaan rakentaa patoa Suomen ympärille – mitä tämä nuivin maahanmuuttopolitiikka käytännössä tarkoittaa.

Jo Sipilän hallituksen edeltäjät aloittivat Suomen niin kutsuttujen vetovoimatekijöiden poistamisoperaation vaikeuttamalla perheenyhdistämisiä vuosina 2010 ja 2012. Vuonna 2010 päätettiin, että alaikäisen hakijan tulee olla alaikäinen vielä sinä päivänä kun perheside-hakemuksen päätös tehdään. Keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna 2015 noin vuosi. Monet hakijat ehtivät tulla täysi-ikäisiksi hakemuksen ollessa vielä käsittelyssä, jolloin hakemus hylättiin.

Vuosien 2010 ja 2012 kiristysten myötä perheenyhdistämisten määrä on romahtanut. Vuodesta 2011 vuoteen 2012 laskua oli 70 prosenttia. Sen jälkeen taso on pysynyt matalana. Vuonna 2014 hakemuksia jätettiin vain 625 kappaletta.

Ehtojen tiukennusten seuraukset puhuvat karua kieltä, etenkin kun tarkastellaan yksin tulleiden alaikäisten hakemuksia koskevia päätöksiä. Vuonna 2012 tehtiin yksi myönteinen päätös 37 hakemusta kohden, vuonna 2013 yksi myönteinen päätös 157 hakemuksesta ja vuonna 2014 kymmenen myönteistä päätöstä 43 hakemuksesta.

Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen rankaisee etenkin naisia ja lapsia, jotka eivät kykene lähtemään hengenvaaralliselle matkalle kumiveneellä Välimeren halki ihmissalakuljettajien armoilla. Monet puolueet ja “maahanmuuttokriitikot” esittivät huolensa viime syksynä, kun Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat olivat pääosin miehiä. Hallitus on kuitenkin perheenyhdistämistä hankaloittamalla tehnyt kaikkensa estääkseen vaarassa olevien naisten ja lasten turvalliset matkat pois konfliktialueilta. Käytännössä perheenyhdistäminen on tehtyjen kiristysten jälkeen miltei mahdotonta.

Samoihin aikoihin kun pakolaisilta ja turvapaikan saaneilta alettiin vaatia keskiluokkaisia palkkatuloja saadakseen tuoda lapsensa turvaan, poisti Sipilän hallitus ulkomaalaislaista myös humanitaarisen suojelun. Näin yhä pienemmälle joukolle ihmisiä voidaan myöntää kansainvälistä suojelua Suomessa.

Sisäministeriön asettaman tavoitteen seurauksena Maahanmuuttovirasto on vuonna 2016 tehnyt 70 prosenttia enemmän turvapaikkapäätöksiä henkilötyövuotta kohden. Seurauksena turvapaikanhakijoiden kanssa käydyt henkilökohtaiset keskustelut ovat lyhentyneet aiemmasta 4-7 tunnista korkeintaan kolmeen tuntiin. Hallituksen toimesta turvapaikkapäätöksen valitusoikeutta on syyskuusta lähtien rajoitettu 30 päivästä 21 päivään. Oikeusapua on myös rajoitettu: tästedes turvapaikanhakija saa avustajan turvapaikkapuhutteluun vain painavasta syystä.

Sebastian Tynkkynen taitaa siis olla oikeassa – Suomessa tehdään juuri nyt kaikkien aikojen epäinhimillisintä maahanmuuttopolitiikka. Vaikka Tynkkynen käyttää epäinhimillisyyden sijaan sanaa “nuiva” ei olosuhteisiin nähden ole kaukaa haettua nähdä sanat synonyymeinä.

Viime aikoina onkin noussut keskustelua siitä, miten poliittinen ilmapiiri ja paine on vaikuttanut Maahanmuuttoviraston toimintaan. Viimeisimpänä siitä uutisoi Helsingin Sanomat 4.9.2016 julkaistessaan useista Maahanmuuttoviraston virkamiesten, sekä viraston johtajan, kanssa tehdyistä haastatteluihin perustuvan artikkelin.

Uudet turvallisuusluokitukset eivät ole jääneet vaille seurauksia. Maahanmuuttovirasto on tehnyt touko-kesäkuussa kolme kertaa enemmän kielteisiä kuin myönteisiä turvapaikkapäätöksiä. Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, joiden on todettu joutuneen vainon kohteeksi lähtömaassa, on kehotettu “sisäiseen pakoon”. Tällä tarkoitetaan muuttamista turvallisempaan kohteeseen lähtömaan sisällä.

Mihin irakilaisiin kohdistuvat kielteiset turvapaikkapäätökset johtavat? Jotkut antavat periksi ja palaavat takaisin lähtömaahansa, jonka jälkeen voimme useimmiten vain arvailla, miten heidän käy. Yle raportoi Suomesta palaneesta irakilaismiehestä, joka joutui ammuskelun uhriksi kotinsa ulkopuolella Bagdadissa. Eli kaupungissa, johon Maahanmuuttoviraston mukaan on turvallista palata. Myös “Refugee Hospitality Club” Facebook-ryhmästä on voinut lukea surullisia uutisia Suomesta palanneiden turvapaikanhakijoiden kohtaloista Irakissa. Ryhmässä voi myös nähdä kuvia esim Bagdadissa toistuvista väkivaltaisuuksista ja pommituksista.

Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista valittavat päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka joutuu kantamaan yhä suurempaa vastuuta turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Helsingin Sanomien haastattelemat Maahanmuuttoviraston virkamiehet myöntävät, että virheellisiä päätöksiä tehdään jatkuvasti ja hallinto-oikeus nähdään turvamekanismina, joka voi korjata Maahanmuuttoviraston virheelliset päätökset.

Suuri osa jää kuitenkin Suomeen paperittomiksi. Suomella ei nimittäin ole palautussopimusta Irakin kanssa, joten vaikka turvapaikkaa ei myönnettäisi, ihmisiä ei voi kuitenkaan pakottaa koneeseen kohti Bagdadia. Ennen vastaavassa tilanteessa oli mahdollisuus saada tilapäinen oleskelulupa, mutta tämä vaihtoehto poistettiin ulkomaalaislaista viime vuonna. Suomeen jäävät kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet irakilaiset muodostavat uudenlaisen paperittomien ryhmän, jolla on oikeus toimeentulotukeen (vaikka kaikkien kuntien sosiaalitoimet eivät olekaan oikeutta toteuttaneet) mutta ei työntekoon.

Toisin kuin Suomen Maahanmuuttovirasto, vuosittain kansainvälistä vertailua tekevä Global Peace Index toteaa, että Afganistan, Irak ja Somalia kuuluvat maailman vaarallisimpiin maihin vuonna 2016. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viime aikoina arvioinut Irakin turvallisuustilannetta. Ihmisoikeustuomioistuin antoi tuomion elokuussa 2016, että Ruotsi on rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimusta palauttamalla irakilaisen perheen, joka oli joutunut vainon kohteeksi lähtömaassaan. Tuomio sitoo vain Ruotsia, mutta toimii myös varoittavana ennakkotapauksena Suomelle. Maahanmuuttovirasto on nimittäin tehnyt Ruotsin tapausta vastaavia päätöksiä, joissa todetaan turvapaikanhakijan joutuneen henkilökohtaisen vainon kohteeksi, mutta jätetään turvapaikka kuitenkin myöntämättä. Välttääkseen vastaavan tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, Maahanmuuttoviraston tulisi luopua kielteisten turvapaikkapäätösten jakamisesta henkilöille joiden todetaan joutuneen henkilökohtaisen vainon kohteeksi. Tällä hetkellä kielteisiä päätöksiä saatetaan perustella sisäisen paon mahdollisuudella, vaikka UNHCR suosittelee ettei sisäistä pakoa käytettäisi päätöksenteon ratkaisijana irakilaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla.

On surullista lukea, että Helsingin Sanomien mukaan edes Maahanmuuttoviraston johtaja ei pysty vastaamaan siihen, mihin nykyiset maakohtaiset linjaukset perustuvat. Linjaukset, joiden seurauksena ihmiset joutuvat joko palaamaan erittäin vaarallisiin olosuhteisiin tai elämään paperittomina vieraassa maassa. Maahanmuuttoviraston ja Sipilän hallituksen tulisi nyt arvioida toimintaansa: ovatko loppuun palanut virkamiehistö, jotka tekevät virheellisiä päätöksiä liian suuren työtaakan takia, hallinto-oikeuden kuormittaminen valituksilla, uusi paperittomien joukon kasvu ja ihmisten hengenvaaraan lähettäminen todella maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkamme määränpäät?

Media on myös viimeisen vuoden aikana pelannut nuivan maahanmuuttopolitiikan pussiin, verratessaan turvaa hakevia ihmisiä luonnonilmiöihin: olemme saaneet lukea pakolaisvirrasta, ihmistulvasta, Yle vertasi turvapaikanhakijalapsia sieniin. Pakolaiskriisi! on ollut monen asiallisenkin lehden kannessa ja lööpeissä.

Kun ihmisiä kuvailee kriisinä ja tulvana, heidät epäinhimillistetään. Heistä tulee joku muu, he eivät ole kuin me, me emme halua kriisejä tai tulvaa. Kansalaiset hyväksyvät hallituksen epäinhimillisen politiikan, Maahanmuuttoviraston perättömät turvallisuuslinjaukset, koska ne muodostavat padon, joka pitää tulvan ja kriisin loitolla. Nuivasta tulee uusi normi. Hallituksen peräänkuuluttamat normienpurkutalkoot tulisi kuitenkin aloittaa juuri tästä, ennen kuin epäinhimillisestä turvapaikkapolitiikasta syntyy lisää uhreja.

Hallitus vie Suomen tasa-arvon taantumaan

29 toukokuun, 2015

Hallituspohjan selvittyä kukaan ei varmasti odottanut seuraavalta neljältä vuodelta luokkayhteiskunnan ja patriarkaatin purkujuhlia. Hallitusohjelman toteamus siitä, että nyky-Suomessa “naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia”, sekä julkisen sektorin leikkausohjelma kuitenkin todistavat, ettei neuvottelijoilla ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tasa-arvo oikeasti tarkoittaa, minkälaista vallan uudelleenjakoa tasa-arvon toteutuminen vaatisi ja miten heidän tekemänsä esitykset itse asiassa heikentävät sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Jos vanhemmuuden kustannukset ja vanhempainvapaat jakaantuisivat tasaisemmin, jakaantuisi myös osa hallituksen esittämien leikkausten vaikutuksista tasaisemmin. Mitään toimenpiteitä tasa-arvoisemman vanhemmuuden edistämiseksi ei kuitenkaan olla esitetty. Tämän takia subjektiivisen päivähoito-oikeuden romuttaminen, lapsilisien indeksikorotusten poisto, vanhempainrahan leikkaus sekä korotetut päivähoitomaksut iskevät kovasti juuri äitien talouteen ja synnyttämisen jälkeiseen työllistymiseen. Uudistukset kannustavat lasten hoitamiseen kotona oman urakehityksen sijaan. Positiivisena pilkahduksena hallitusohjelma kuitenkin parantaa isien asemaa erotilanteissa huoltajuus- ja tapaamisoikeusuudistuksella.

Julkisen sektorin alat kuten koulutuslaitos sekä sosiaali- ja terveydenhuolto ovat työntekijöiltään naisvaltaisia aloja. Hallitusohjelmassa ei lähdetä korjaamaan sukupuolittuneita työmarkkinoita ehdottamalla sukupuolisensitiivistä kasvatusta tai alojen palkkaerojen korjausta. Sen sijaan suurimpia leikkauksia suunnataan juuri näille aloille. Leikkaukset tulevat väistämättä tarkoittamaan henkilöstövähennyksiä, jotka taas lisäävät naisten työttömyyttä.

Tasainen kahden sukupuolen edustus päätöksenteossa ei vielä ole feministisen politiikan tae, eikä naispäättäjä välttämättä aja miespäättäjää feministisempää politiikkaa. Se, että neuvotteluissa on kahden sukupuolen edustajia tasaisesti, ei myöskään takaa intersektionaalisen feminismin toteutumista. Jos kaikki neuvottelijat ovat sukupuolestaan riippumatta valkoisia keskiluokan edustajia, transhenkilöiden ja muunsukupuolisten, eri etnisten taustojen, vammaisten ja eri tuloluokkien huomioiminen neuvoteltavassa politiikassa näyttää jäävän haaveeksi. Tästä huolimatta ei voi olla kritisoimatta sekä hallitusneuvottelijoiden sukupuolijakaumaa että tulevan hallituksen edustavuutta.

Hallitusneuvotteluissa kaksi kolmasosaa osallistujista ja kuulluista asiantuntijoista olivat miehiä. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991 Holkerin hallituksen naisten edustus hallituksessa jää alle 40 prosentin, kun ministereistä viisi on naisia ja yhdeksän miehiä. Hallituspuolueiden kansanedustajista vain 6 (!) allekirjoitti keväällä Naisasialiitto Unionin feministisen vaalilupauksen.

SSS-miesten rautaisella otteella johdettu hallitus vie Suomen tasa-arvon taantumuksen tielle. Heidän hallitusohjelmansa on ensimmäinen sitten 90-luvun, josta tasa-arvopolitiikka puuttuu kokonaan. Feministit, nyt on aika kitistä, pahoittaa mielensä, kritisoida äänekkäästi, tarttua lillukanvarsiin, ja nousta niille barrikadeillekin. Senhän me onneksi osaamme.

Mikä Sanna Ukkolan kirjoituksessa mättää?

19 toukokuun, 2015

Sanna Ukkola kirjoittaa tänään Ylen sivuilla julkaistussa blogissaan, mikä hänen mielestään feminismissä on pielessä. Ukkola kritisoi feministejä somehuutelusta, liiallisesta loukkaantumisesta ja kehottaa “mimosoja” karaistumaan. Hänen mielestään kansainvälistä huomiota saanut “all male panels” -blogi ja “koffgate” osoittavat, että feministit puuhastelevat väärien asioiden parissa.

Ensinnäkin Ukkola näkemys siitä, että feministit ovat yksi yhtenäinen ryhmä, joka keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan, on virheellinen. Suomessa on liberaalifeministejä, radikaalifeministejä, ekofeministejä, queerfeministejä, ja feministiseen liikkeeseen kuuluvat niin perinteikkäät instituutiot kuten Naisasialiitto Unioni kuin paikalliset ryhmät, löyhät verkostot ja yksittäiset aktivistit. Samaan aikaan vaaditaan vanhemmuuden kustannusten tasaista jakoa, translain uudistamista ja sukupuolisensitiivistä kasvatusta, tehdään yhteiskuntakriittisiä sarjakuvia ja puututaan naisten vähäiseen esiintymiseen politiikan asiantuntijoina. Vaaditaan tasa-arvoa kaikille, jotka kärsivät nykyisistä valtarakenteista, eli kaikille sukupuolille, seksuaalisuuksille, ihonväreille ja yhteiskuntaluokille. Suomen feministinen liike tekee kaikkea tätä jatkuvasti – ei yhtenäisesti, vaan kaikki tahot omilla tavoillaan ja omilla kärjillään.

On huolestuttavaa, että Ukkola ei näe tytöttelyn ja miespaneelien yhteyttä niihin rakenteisiin, joihin hän toivoisi feministien keskittyvän. Toimittajana ja viestinnän ammattilaisena hänen tulisi olla tietoinen sanojen ja kuvien vallasta. Koffin tytöttelykuva ja miespaneelit yhteiskunnan asiantuntijoina ovat osa niitä rakenteita, jotka luovat sukupuolittuneita työmarkkinoita, palkkaeroja sekä sen, että suomalaisia pörssiyhtiöitä johtaa useammin mies nimeltä Juha kuin nainen. Rakenteissa kaikki liittyy toisiinsa, jonka takia on puututtava seksistisiin heittoihin samalla kun ajetaan abortin vapauttamista ja parannuksia isien asemaan huoltajuuskiistoissa.

Suomalaisessa feminismikeskustelussa mättää Sanna Ukkolan blogin kaltaiset kirjoitukset, jotka perustuvat juuri sellaisen mututuntumaan faktojen sijaan, josta hän itse syyttää feminististä liikettä. Sanna, tervetuloa mukaan toimintaan patriarkaalisten rakenteiden kaatamisen puolesta!