Ministeriöt julkaisivat pari viikkoa sitten niin sanotut tulevaisuuskatsaukset, jotka ovat virkamiesten valmistelemia asiakirjoja hallinnonalojensa “toimintaympäristön muutoksista, tavoitteista ja välttämättömistä lähivuosien toimenpiteistä”.

Tulevaisuuskatsausten sisällöstä päättävät viime kädessä ministeriöiden ylimmät virkamiehet eli kansliapäälliköt, mistä johtuen niitä on nimitetty myös kansliapäällikköpapereiksi. Vaikka ministerit eivät osallistu niiden laatimiseen ja ne ovat tässä kapeassa mielessä poliittisesti neutraaleja, käyttävät niiden laatijat huikaisevaa poliittista valtaa. Tulevaisuuskatsaukset ovat nimittäin palvelleet lähimenneisyydessä hallitusneuvottelujen pohjapapereina, joista puolueet ovat valikoineet hankkeita ohjelmaansa yhteisymmärryksensä mukaan.

Kansliapäällikköjen kirjauksilla on siis huomattavat mahdollisuudet päätyä lopulliseen hallitusohjelmaan. Tulevaisuuskatsauksista selviää se poliittinen maailmankuva ja asialista, mitä johtavat virkamiehet pyrkivät edistämään kaikkien ministereiden ja poliitikkojen kautta heidän puoluekantoihinsa katsomatta.

Kiinnostavaa on esimerkiksi, millainen kanta opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsauksessa otetaan yhteen suomalaisen koulutuspolitiikan kulmakivistä, korkeakouluopintojen maksuttomuuteen.

Tähän mennessä kaikki puolueet ovat olleet julkisesti sitoutuneita siihen, että ainakin pääosan korkeakoulutuksesta tulisi olla opiskelijoille maksutonta. Paine erilaisiin maksu-uudistuksiin, tai muihin keinoihin korkeakoulutuksen rahoitustaakan työntämiseksi valtiolta opiskelijoiden harteille, on kuitenkin voimistunut puolueiden sisällä ja liepeillä.

Kokoomus ja perussuomalaiset ovat jo pidempään ajaneet maksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille, mutta kesän 2014 puoluekokousten jälkeen niitä kannattavat virallisesti myös keskusta ja sosialidemokraatit. Tätä ennenkin sosialidemokraattinen opetusministeri Krista Kiuru halusi väkisin jatkaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden maksujen valmistelua osana koulutusviennin kehittämistä, vaikka kokoomusvetoisessa vuoden 2009 yliopistolakiuudistuksessa asetettu maksukokeilu epäonnistui tuomaan yliopistoille lisärahaa.

Kokoomus ja sosialidemokraatit yrittivät muutamaankin otteeseen saada päätöstä maksuista Kataisen ja Stubbin hallitusten neuvotteluissa, mutta ne kaatuivat vasemmistoliiton ja vihreiden vastarintaan. Kevään 2014 kehysneuvotteluissa esitettiin jo maksuja kaikille korkeakouluopiskelijoille, vaikkei yksikään puolue rohjennut vaatia asiaa julkisesti. Hallituksen piiristä sitä tosin ehdotettiin demarijohtoisen valtiovarainministeriön virkamiesten suulla keväällä 2013.

EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden maksujen kannatus on laajentunut todennäköisesti siksi, että ne onnistuvat yhdistämään kaksi vahvaa poliittista trendiä: julkisten palvelujen leikkaamisen veronalennusten hyväksi sekä muukalaisvihamielisyyden. Karkeasti sanottuna edellinen on kokoomuksen, jälkimmäinen perussuomalaisten politiikan ydin. Tällä hetkellä niiden vaikutus heijastuu kaikkialle yhteiskuntaan ja pakottaa kaikki muut reagoimaan itseensä.

Kun suomalainen keskustelu on niin vahvasti kustannuspopulismin, itsekkyyden ja nurkkakuntaisuuden läpitunkemaa, ulkomaalaiset opiskelijat, joita maksut koskettavat, ovat myös hyvin hankalassa asemassa puolustaakseen itseään. Olennaista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten maksuissa on myös, että ne tarkoittaisivat yksittäisen uudistuksen lisäksi myös yleisestä maksuttomuuden periaatteesta luopumista. Kynnystä muitakin opiskelijoita koskettaviin maksu-uudistuksiin madaltuisi.

OKM:n tulevaisuuskatsauksen toisessa luvussa “Korkeakoulutuksella ja tieteellä kilpailuetua” maksuista linjataan seuraavasti (s. 14):

“Uudistuvien korkeakoulujen rahoituspohjaa voidaan monipuolistaa mahdollistamalla koulutusvienti ja siihen liittyen lukukausimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille vieraskielisissä korkeakouluopinnoissa. Toinen vaihtoehto olisi Viron tapaan ottaa käyttöön lukukausimaksut kaikille vieraskielisissä ohjelmissa opiskeleville kansalaisuuteen katsomatta tilanteessa, jossa lukukausimaksuja ei aiempien linjausten mukaisesti haluta laajentaa koskemaan kaikkea korkeakouluopiskelua. Olisi myös mahdollista lisätä opiskelijoiden vastuuta tutkinnon rahoittamisessa siten, että valtion rahoituksella turvataan opiskelijalle vain yhden tutkinnon suorittaminen tavoiteajassa.”

EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten maksujen mukanaolo ei tietenkään ole yllätys. Kun kaikki suuret puolueet ovat jo siunanneet ne, olisi ihme, jos seuraava hallitus ei ottaisi niitä ohjelmaansa – elleivät joko äänestäjät, puoluejohtajat ja kansanedustajat käytä järkeään ja vaadi toisin.

Ministeriön kaksi muuta ehdotusta toisivat maksullisen opiskelun suoraan koskemaan Suomen sekä EU- ja ETA-maiden kansalaisia. Niitä perustellaan sillä, että vain osa opiskelusta muutettaisiin maksulliseksi. Viron maksumallissa sitä olisivat vain vieraskieliset ohjelmat, jotka olisivat todennäköisesti maisteriopintoja; rajoitetussa maksuttomuudessa sitä olisivat vasta tavoiteajan eli nykymääritelmistä riippuen joko 5. tai 7. vuoden ylittävät sekä toisen tutkinnon opinnot. Taustalla on ajatus esittää uudistukset maksuttomuuden arvostamisen ja kustannuspopulismin välisinä kompromisseina: koska on pakko tehdä julkisten palvelujen leikkauksia ja niissä “kaikkiin täytyy sattua”, on vain reilua että opiskelijat joutuvat luopumaan osasta opintojensa maksuttomuutta.

Tosiasiassa kumpikin uudistus tulisi muuttamaan korkeakouluopiskelun luonnetta pysyvästi.

Viron maksumalli loisi painetta kaikkialle korkeakoulujärjestelmään eri laitoksille ja oppiaineille perustaa itselleen maksullisia ohjelmia, jotta ne voisivat saada niiden kautta itselleen lisää rahoitusta. Paine lisääntyisi entisestään, jos perusrahoitusta samalla leikattaisiin tai sen tuloksiin liittyviä ehtoja tiukennettaisiin. Lisärahoituksen porkkanaa käyttäen saataisiin korkeakoulut ja oppiaineet itse levittämään maksut kaikkialle.

Rajoitettu maksuttomuus taas rankaisee erityisesti alanvaihtajia ja muuten erilaisissa elämäntilanteissa olevia opiskelijoita. Tavoiteajassa valmistuminen on hankalaa monille, koska opintotukijärjestelmän riittämättömyys luo paineita työntekoon opintojen ohella, pääkaupunkiseudulla monien on käytävä töissä vaikka he nostaisivat opintolainaakin. Vaikka nyt ehdoteltaisiinkin kauheimpiin skenaarioihin verrattuna kohtuullisilta tuntuvia maksullisuuden malleja, olisi niihin myöntyminen sinisilmäistä. Tietynasteista maksullisuutta on äärettömän helppo laajentaa myöhemmillä poliittisilla päätöksillä, kuten on käynyt esimerkiksi Englannissa, jossa lukukausimaksut ovat moninkertaistuneet viimeisen 10 vuoden aikana.

Maksujen esittämisen ohessa opetus- ja kulttuuriministeriö on tulevaisuuskatsauksessaan huolissaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta (s. 9). Sen mukaan erot väestön hyvinvoinnissa, terveydessä ja osallisuudessa kasvavat, mikä näkyy myös nuorten osaamistuloksissa, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käytössä ja elinoloissa. Siksi näihin elämänalueisiin vaikuttavasta politiikasta on tulossa entistäkin tärkeämpää, ja ministeriön mukaan sillä tulisi “puuttua eriytymiskehitykseen, parantaa yksilöiden mahdollisuuksia, vahvistaa sosiaalista koheesiota ja edistää näitä tavoitteita myös alueellisesta näkökulmasta”. Koulutus on terveydenhuollon rinnalla vahvin väline eriarvoisuuden ja luokkayhteiskunnan purkamiseksi. Opiskelun tekeminen maksulliseksi sotisi kaikkia näitä tavoitteita vastaan.

Kansalaisten, politiikassa ja järjestöissä toimivien ihmisten sekä äänestäjien kannattaa avata silmänsä sille, miten ensi hallituskauden politiikkaa jo valmistellaan ministeriöissä, vaikka eduskuntavaalit pidetään vasta puolen vuoden päästä. Vaihtoehdottomasti etenevän politiikan syynä voi olla jääräpäinen edistäminen hallinnon sisältä käsin, erityisesti asioissa, joissa monet politiikot mielellään ulkoistaisivat todelliset tavoitteensa virkamiehille.

Koulutuksen maksuttomuus on oikeus ja periaate, jonka puolesta on toimittava jatkuvasti. Jos menetämme sen lyhytnäköisille leikkauslistoille, oppilaitosten pikavippejä varten tai muukalaiskammoisten mieltä lämmittämään, tulemme maksamaan kalliisti hyvinvointierojen kasvulla ja luokkayhteiskunnan vahvistumisella.

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0