Nyt tehdään “Suomen nuivinta maahanmuuttopolitiikkaa mitä varmaan ikinä on tehty.” Näin kertoo PS-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen Ylen Kioskista tutun Kaarle Hurtigin tekemässä podcastissa. Tynkkynen yhdistää haastattelun ensimmäisten minuuttien aikana roimasti vähentyneet myönteiset turvapaikkapäätökset suoraan perussuomalaisten hallituspolitiikkaan. Hän kiistää, että myönteisten päätösten vähenemisessä olisi kysymys julkisen talouden resurssien puutteesta. “Kaikki nämä muuttuneet maalinjaukset […] ovat suoraan perussuomalaisten ansiota”, Tynkkynen tykittää.

Sebastian Tynkkynen ei ainakaan ole väärässä siinä, etteikö hallitus olisi tehnyt hartiavoimin töitä maahanmuuttajien, pakolaisten, turvapaikan saaneiden ja turvapaikanhakijoiden elämän vaikeuttamiseksi. Käyn seuraavaksi läpi miten erinäisillä lakimuutoksilla ja toimenpiteillä ollaan rakennettu turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa, joka ihmisten turvan ja ihmisoikeuksien puolustamisen sijaan rakentaa patoa Suomen ympärille – mitä tämä nuivin maahanmuuttopolitiikka käytännössä tarkoittaa.

Jo Sipilän hallituksen edeltäjät aloittivat Suomen niin kutsuttujen vetovoimatekijöiden poistamisoperaation vaikeuttamalla perheenyhdistämisiä vuosina 2010 ja 2012. Vuonna 2010 päätettiin, että alaikäisen hakijan tulee olla alaikäinen vielä sinä päivänä kun perheside-hakemuksen päätös tehdään. Keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna 2015 noin vuosi. Monet hakijat ehtivät tulla täysi-ikäisiksi hakemuksen ollessa vielä käsittelyssä, jolloin hakemus hylättiin.

Vuodesta 2012 lähtien perhesideoleskelulupahakemuksen on voinut jättää vain ulkomailla asuva perheenjäsen itse. Hakemus on jätettävä lähimpään Suomen edustustoon, joka saattaa sijaita toisessa maassa. Tätä varten hakija saattaa joutua hakemaan viisumin tai oleskeluluvan. Matka ja oleskelu on maksettava itse. Hakemusta varten tarvitaan lukuisia virallisia asiakirjoja, jotka on todennettava laillisiksi. Oleskelulupahakemuksesta on maksettava myös satojen eurojen käsittelymaksu, joka on satoja euroja.

Vuosien 2010 ja 2012 kiristysten myötä perheenyhdistämisten määrä on romahtanut. Vuodesta 2011 vuoteen 2012 laskua oli 70 prosenttia. Sen jälkeen taso on pysynyt matalana. Vuonna 2014 hakemuksia jätettiin vain 625 kappaletta.

Ehtojen tiukennusten seuraukset puhuvat karua kieltä, etenkin kun tarkastellaan yksin tulleiden alaikäisten hakemuksia koskevia päätöksiä. Vuonna 2012 tehtiin yksi myönteinen päätös 37 hakemusta kohden, vuonna 2013 yksi myönteinen päätös 157 hakemuksesta ja vuonna 2014 kymmenen myönteistä päätöstä 43 hakemuksesta.

Vuonna 2016 perheenyhdistämisen kiristystä kuitenkin jatkettiin entisestään liittämällä siihen toimeentuloedellytys. Saadakseen tuoda neljä alaikäistä lastaan Suomeen, on perheenyhdistämistä hakevan yksinhuoltajan tienattava 2400 euroa kuukaudessa. Nettona.

Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen rankaisee etenkin naisia ja lapsia, jotka eivät kykene lähtemään hengenvaaralliselle matkalle kumiveneellä Välimeren halki ihmissalakuljettajien armoilla. Monet puolueet ja “maahanmuuttokriitikot” esittivät huolensa viime syksynä, kun Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat olivat pääosin miehiä. Hallitus on kuitenkin perheenyhdistämistä hankaloittamalla tehnyt kaikkensa estääkseen vaarassa olevien naisten ja lasten turvalliset matkat pois konfliktialueilta. Käytännössä perheenyhdistäminen on tehtyjen kiristysten jälkeen miltei mahdotonta.

Samoihin aikoihin kun pakolaisilta ja turvapaikan saaneilta alettiin vaatia keskiluokkaisia palkkatuloja saadakseen tuoda lapsensa turvaan, poisti Sipilän hallitus ulkomaalaislaista myös humanitaarisen suojelun. Näin yhä pienemmälle joukolle ihmisiä voidaan myöntää kansainvälistä suojelua Suomessa.

Sisäministeriön asettaman tavoitteen seurauksena Maahanmuuttovirasto on vuonna 2016 tehnyt 70 prosenttia enemmän turvapaikkapäätöksiä henkilötyövuotta kohden. Seurauksena turvapaikanhakijoiden kanssa käydyt henkilökohtaiset keskustelut ovat lyhentyneet aiemmasta 4-7 tunnista korkeintaan kolmeen tuntiin. Hallituksen toimesta turvapaikkapäätöksen valitusoikeutta on syyskuusta lähtien rajoitettu 30 päivästä 21 päivään. Oikeusapua on myös rajoitettu: tästedes turvapaikanhakija saa avustajan turvapaikkapuhutteluun vain painavasta syystä.

Sebastian Tynkkynen taitaa siis olla oikeassa – Suomessa tehdään juuri nyt kaikkien aikojen epäinhimillisintä maahanmuuttopolitiikka. Vaikka Tynkkynen käyttää epäinhimillisyyden sijaan sanaa “nuiva” ei olosuhteisiin nähden ole kaukaa haettua nähdä sanat synonyymeinä.

Viime aikoina onkin noussut keskustelua siitä, miten poliittinen ilmapiiri ja paine on vaikuttanut Maahanmuuttoviraston toimintaan. Viimeisimpänä siitä uutisoi Helsingin Sanomat 4.9.2016 julkaistessaan useista Maahanmuuttoviraston virkamiesten, sekä viraston johtajan, kanssa tehdyistä haastatteluihin perustuvan artikkelin.

Toukokuussa 2016 Maahanmuuttovirasto ilmoitti, että heidän tekemänsä arvion mukaan Afganistaniin, Somaliaan ja Irakiin on nyt turvallista palauttaa turvapaikanhakijoita. Toissijaisen suojelun saaminen näistä maista tuleville vaikeutui täten merkittävästi.

Uudet turvallisuusluokitukset eivät ole jääneet vaille seurauksia. Maahanmuuttovirasto on tehnyt touko-kesäkuussa kolme kertaa enemmän kielteisiä kuin myönteisiä turvapaikkapäätöksiä. Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, joiden on todettu joutuneen vainon kohteeksi lähtömaassa, on kehotettu “sisäiseen pakoon”. Tällä tarkoitetaan muuttamista turvallisempaan kohteeseen lähtömaan sisällä.

Mihin irakilaisiin kohdistuvat kielteiset turvapaikkapäätökset johtavat? Jotkut antavat periksi ja palaavat takaisin lähtömaahansa, jonka jälkeen voimme useimmiten vain arvailla, miten heidän käy. Yle raportoi Suomesta palaneesta irakilaismiehestä, joka joutui ammuskelun uhriksi kotinsa ulkopuolella Bagdadissa. Eli kaupungissa, johon Maahanmuuttoviraston mukaan on turvallista palata. Myös “Refugee Hospitality Club” Facebook-ryhmästä on voinut lukea surullisia uutisia Suomesta palanneiden turvapaikanhakijoiden kohtaloista Irakissa. Ryhmässä voi myös nähdä kuvia esim Bagdadissa toistuvista väkivaltaisuuksista ja pommituksista.

Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista valittavat päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka joutuu kantamaan yhä suurempaa vastuuta turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Helsingin Sanomien haastattelemat Maahanmuuttoviraston virkamiehet myöntävät, että virheellisiä päätöksiä tehdään jatkuvasti ja hallinto-oikeus nähdään turvamekanismina, joka voi korjata Maahanmuuttoviraston virheelliset päätökset.

Suuri osa jää kuitenkin Suomeen paperittomiksi. Suomella ei nimittäin ole palautussopimusta Irakin kanssa, joten vaikka turvapaikkaa ei myönnettäisi, ihmisiä ei voi kuitenkaan pakottaa koneeseen kohti Bagdadia. Ennen vastaavassa tilanteessa oli mahdollisuus saada tilapäinen oleskelulupa, mutta tämä vaihtoehto poistettiin ulkomaalaislaista viime vuonna. Suomeen jäävät kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet irakilaiset muodostavat uudenlaisen paperittomien ryhmän, jolla on oikeus toimeentulotukeen (vaikka kaikkien kuntien sosiaalitoimet eivät olekaan oikeutta toteuttaneet) mutta ei työntekoon.

Toisin kuin Suomen Maahanmuuttovirasto, vuosittain kansainvälistä vertailua tekevä Global Peace Index toteaa, että Afganistan, Irak ja Somalia kuuluvat maailman vaarallisimpiin maihin vuonna 2016. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viime aikoina arvioinut Irakin turvallisuustilannetta. Ihmisoikeustuomioistuin antoi tuomion elokuussa 2016, että Ruotsi on rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimusta palauttamalla irakilaisen perheen, joka oli joutunut vainon kohteeksi lähtömaassaan. Tuomio sitoo vain Ruotsia, mutta toimii myös varoittavana ennakkotapauksena Suomelle. Maahanmuuttovirasto on nimittäin tehnyt Ruotsin tapausta vastaavia päätöksiä, joissa todetaan turvapaikanhakijan joutuneen henkilökohtaisen vainon kohteeksi, mutta jätetään turvapaikka kuitenkin myöntämättä. Välttääkseen vastaavan tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, Maahanmuuttoviraston tulisi luopua kielteisten turvapaikkapäätösten jakamisesta henkilöille joiden todetaan joutuneen henkilökohtaisen vainon kohteeksi. Tällä hetkellä kielteisiä päätöksiä saatetaan perustella sisäisen paon mahdollisuudella, vaikka UNHCR suosittelee ettei sisäistä pakoa käytettäisi päätöksenteon ratkaisijana irakilaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla.

On surullista lukea, että Helsingin Sanomien mukaan edes Maahanmuuttoviraston johtaja ei pysty vastaamaan siihen, mihin nykyiset maakohtaiset linjaukset perustuvat. Linjaukset, joiden seurauksena ihmiset joutuvat joko palaamaan erittäin vaarallisiin olosuhteisiin tai elämään paperittomina vieraassa maassa. Maahanmuuttoviraston ja Sipilän hallituksen tulisi nyt arvioida toimintaansa: ovatko loppuun palanut virkamiehistö, jotka tekevät virheellisiä päätöksiä liian suuren työtaakan takia, hallinto-oikeuden kuormittaminen valituksilla, uusi paperittomien joukon kasvu ja ihmisten hengenvaaraan lähettäminen todella maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkamme määränpäät?

Media on myös viimeisen vuoden aikana pelannut nuivan maahanmuuttopolitiikan pussiin, verratessaan turvaa hakevia ihmisiä luonnonilmiöihin: olemme saaneet lukea pakolaisvirrasta, ihmistulvasta, Yle vertasi turvapaikanhakijalapsia sieniin. Pakolaiskriisi! on ollut monen asiallisenkin lehden kannessa ja lööpeissä.

Kun ihmisiä kuvailee kriisinä ja tulvana, heidät epäinhimillistetään. Heistä tulee joku muu, he eivät ole kuin me, me emme halua kriisejä tai tulvaa. Kansalaiset hyväksyvät hallituksen epäinhimillisen politiikan, Maahanmuuttoviraston perättömät turvallisuuslinjaukset, koska ne muodostavat padon, joka pitää tulvan ja kriisin loitolla. Nuivasta tulee uusi normi. Hallituksen peräänkuuluttamat normienpurkutalkoot tulisi kuitenkin aloittaa juuri tästä, ennen kuin epäinhimillisestä turvapaikkapolitiikasta syntyy lisää uhreja.

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0