Suomessa suhtaudutaan aborttiin yhä konservatiivisemmin. Puolueiden puheenjohtajista Timo Soini, Päivi Räsänen ja Juha Sipilä ovat julkisesti kertoneet vastustavansa aborttia vähintään henkilökohtaisella tasolla, eikä heidän lausunnoillaan näytä olevan vaikutusta puolueiden kannatukseen. Kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten kansanedustajat ovat tehneet useita lakialoitteita, joissa esitetään terveydenhoidon ammattilaisille oikeutta kieltäytyä osallistumasta aborttiin vakaumukseensa vedoten sekä abortin myöntöajan lyhentämistä. Niin kutsuttua omantunnonvapautta käsittelevä kansalaisaloite on vastikään kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta.

Vaikka Suomen aborttilainsäädäntöä on pidetty väljänä, ei se ole sitä käytännössä. Abortti ei ole naisen automaattinen oikeus, vaan siihen tarvitaan sekä kahden lääkärin suostumus että taloudellinen tai sosiaalinen perustelu. Aborttilainsäädäntömme onkin EU-maiden tiukempaa luokkaa. Abortin läpikäyneiden kertomuksia lukiessa huomaa, että kahden lääkärin haastattelun aikana naisen päätös saatetaan kyseenalaistaa useaan kertaan ja terveydenhuollon henkilökunta ei aina toimi päätöksenteossa naisen tukena.

Ennaltaehkäisyä, ei tiukennuksia

Paras keino vähentää abortteja ei ole lainsäädännön tiukentaminen, vaan panostaminen ennaltaehkäisyyn, eli ehkäisyn ja jälkiehkäisyn helppoon saatavuuteen sekä seksuaalivalistukseen. Suomessa voisi tarjota ehkäisyä maksuttomasti kaikille alle 26-vuotiaille. Norjassa maksutonta ehkäisyä tarjotaan 19-vuotiaaksi asti sitten vuoden 2002, ja nyt maan terveysviranomainen ehdottaa maksuttomuuden laajentamista 25-vuotiaisiin asti. Norjassa ehkäisyreseptejä voivat jakaa lääkärien lisäksi myös kätilöt ja terveydenhoitajat. Vaikka Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee kuntia jakamaan ehkäisyä nuorille ilmaiseksi, se on jäänyt useissa kunnissa toteuttamatta.

Suomessa abortteja suoritetaan jo nyt Pohjoismaista vähiten, ja ei-toivotut teiniraskaudet ovat vähentyneet tasaisesti. Synnyttäneiden naisten abortit ovat sen sijaan pysyneet samalla tasolla, joten tarvetta olisi panostaa neuvoloissa raskauden jälkeiseen ehkäisyneuvontaan.

Ketään ei pakoteta suorittamaan aborttia

On valheellista väittää, että Suomessa pakotettaisiin ketään omatuntonsa vastaisesti osallistumaan aborttiin. Kaikki kätilöiksi ja gynekologeiksi kouluttautuvat tietävät, että raskaudenkeskeytykset tulevat olemaan osa heidän työtään. Elleivät he halua osallistua raskaudenkeskeytyksiin, he voivat valita uran muissa hoitoalan tehtävissä.

Omantunnonvapautta käytetään abortin vastustajien toimesta takaporttina, jonka avulla halutaan vähentää naisten päätäntävaltaa ja oikeutta omaan kehoonsa. Omatunnonvapauden puute esitetään suurena ammatillisena epäkohtana, vaikka sekä Kätilöliitto että Suomen Gynekologiyhdistys pitävät ilmiötä marginaalisena. Kätilöliitto on vakuuttunut, että henkilöstöä riittää, vaikka laki muuttuisikin. Viranomaiset ovat kuitenkin jo nykyisen lainsäädännön puitteissa joutuneet muistuttamaan pienen kunnan terveydenhuollon henkilökuntaa, että lakia tulee abortin kohdalla noudattaa.

Abortin saaminen on vaikeutunut merkittävästi maissa, joissa on tehty lainsäädännöllisiä muutoksia omantunnonvapauteen vedoten. Norjassa valmistellaan lainsäädäntöä, jonka perusteella lääkäri voisi kieltäytyä lähetteen kirjoittamisesta aborttia haluavalle. Italiassa yksittäiset sairaalat ovat kieltäytyneet suorittamasta abortteja ja Yhdysvalloissa on osavaltioita joissa apteekit voivat kieltäytyä myymästä ehkäisyvälineitä omantunnonvapauden nimissä.

Tabu on abortin suurin ongelma

Iltalehteen haastattelun antanut gynekologi Sari Tanus, joka on myös yksi kansalaisaloitteen alkuunpanijoista, väittää, että jopa 10 prosenttia kaikista mielenterveyshäiriöistä liittyisi tavalla tai toisella aborttiin. Väitteelle ei ole tukea, sillä tieteellisissä tutkimuksissa yhteyttä mielenterveyshäiriöiden ja abortin välillä ei olla todettu. Kätilöliitto korostaakin, ettei tunteiden kokeminen abortin yhteydessä ole rinnastettavissa mielenterveyden ongelmaan.

Abortin tehneisiin naisiin liitetään usein mielikuva kevytkenkäisyydestä ja vastuuttomuudesta. Itse koen tämänkaltaisen aborttiin liittyvän sosiaalisen stigman ongelmalliseksi, koska se johtaa häpeään ja vaikenemiseen omasta kokemuksestaan. Stigma jää myös yksin naisen kannettavaksi, vaikka raskauteen tarvitaan toinenkin osapuoli.

Yhteiskunnallinen stigma on niin vahva, että abortin tehneiden naisten julkinen keskustelu on lähes olematonta, vaikka nimettömiä kokemuskertomuksia etsimällä löytyy. Koska julkisuudessa ei niinkään esiinny naisia, joille ei ole jäänyt traumaa abortista, liitetään aiheeseen automaattisesti suuri suru ja ahdistus. Abortin häpeäleiman häivyttäminen toisi helpotusta monille abortin läpikäyneille.

Häpeästä vapautukseen

Yhdessä asiasta abortin vastustajat ovat oikeassa: meidän tulisi puhua abortista. Peräänkuulutan julkista keskustelua, jossa huomioidaan vastustajien ja hoitohenkilökunnan lisäksi myös abortin tehneiden naisten mielipiteet. Meidän tulisi myös puhua siitä, miten abortti ei ole loppuelämää leimaava häpeätaakka.

Abortti ei ole Suomessa vapaa, ei lakiteknisesti eikä käytännössä. Useassa muussa EU-maassa abortin syyksi riittää naisen oma päätös. Sen sijaan, että lisäämme omantunnonvapautuksia ja tiukennuksia nykyiseen lainsäädäntöön, meidän tulisi ajaa abortin vapauttamista ja naisen oikeutta omaan kehoonsa. Niin julkisen keskustelun kuin lainsäädännön keskiössä tulisi olla naisten oikeuksien ja vapauden tukeminen niiden tukahduttamisen sijaan.

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0