Det europeiska fredsprojektet

Då vi talar om EU kretsar diskussionen nästan uteslutande kring pengar och ekonomi. Euron, banker, austerity, stödpaket, tillväxt, frihandelsavtal. Att unionen ursprungligen bildades för att säkerställa fred i Europa efter andra världskriget verkar vara bortglömt, både av den politiska eliten och av befolkningen.

EU:s grundprinciper, som fastslogs vid godkännandet av Lissabonfördraget 2009, berättar om ett Europa som främjar fred och sämja mellan olika folk. I verkligheten har nästan 20 000 människor dött vid Europas gränser sedan år 1988. Den europeiska asylpolitiken är en av unionens skamfläckar. Genom att begänsa rätten till asyl, samtidigt som Dubliförordningen hindrar asylsökandes rörlighet i Europa, försöker EU hålla borta människor som behöver skydd, istället för att axla sitt globala ansvar.

EU:s medlemsländer har själva rätten att bedöma den ansökandes skäl till asyl, vilket i praktiken leder till att förföljning i hemlandet på grund av sexuell läggning eller könsidentitet inte alltid räcker till som grund för asyl. Det politiska trycket för att förstärka mänskliga rättigheters ställning i asylpolitiken låter ändå vänta på sig, satsningarna går istället till att förstärka gränskontrollen och att återlämna “olagliga” och papperslösa migranter.

Finland är inget undantag. Här oroar man sig ständigt över olaglig invandring och sannfinländarna erbjuder stängda gränser, minskat mottagande av asylsökande och ett slut på biståndssamarbete som mirakellösningar på alla samhällsproblem. Inrikesminister Päivi Räsänen för fram ändringar till utlänningslagen och förvarslagen som gör flyktingar papperslösa och tillåter att barn tas i vara i förvarsenheter som främst liknar fängelser. Familjeåterföreningar har blivit en lyx som endast välbärgade invandrare har möjlighet till. Med vår asylpolitik både förstärker vi och återskapar vi de rådande europeiska normerna och EU:s politik.

EU har blivit en hånbild av sitt ursprungliga syfte. Istället för att öka demokrati, fred och jämlikhet låter dagens EU tusentals människor dö vid sina gränser, den interna fascismen och den kvinnofientliga högerextremismen frodas och medlemsländerna ställer krav på varandra att hugga ner sin välfärd på bekostnad av invånarnas hälsa och möjlighet till arbete.

Det är en maskulin politisk kultur som valt att satsa på upprustning och militära allianser istället för en konfliktlösningsfokuserad säkerhetspolitik. För att EU ska återgå till sina rötter krävs en rejäl dos feministisk politik. Vi måste göra det säkrare att ta sig över gränserna, förstärka metoderna att humant ta sig in i länder, till exempel genom att bevilja humanitära visum, och överlag förenkla visumsökandet för flyktingar. Sexuell läggning och könsidentitet måste legitimeras som skäl för asyl.

EU behöver en politik där invånarna värderäs högre än bankerna och där människoliv går framom gränsbevakning. Militär upprustning kan inte ses som den enda vägen för att bevara fred.

***

Kolumnen publicerades i Astra 1/2015. Astra kan köpas digitalt här.

Skriv en kommentar/Kommentoi

Ekonomi byggd på solidaritet

En form av ekonomi som är autonom, jämlik och skild från både marknaden och den offentliga ekonomin. Så förklaras begreppet solidaritetsekonomi. Då samhällsutvecklingen domineras av privatisering, arbetslöshet och ekonomisk otrygghet fungerar försöken att skapa en mer solidarisk bas för ekonomi utanför det offentliga eller privata som en motreaktion. Solidaritetsekonomi som rörelse har sitt ursprung i Latinamerika, där olika former av självständiga kollektiva ekonomier kommit till för att främja en mer demokratisk, etisk och hållbar byteshandel.

Solidaritetsekonomi fungerar som ett slags paraply som under sig samlar olika former av kooperativ och kollektiv verksamhet: mikrolån för att hjälpa personer (ofta kvinnor) som inte får lån traditionella vägar, gemensamma småodlingar då maten blivit för dyr och så vidare. Verksamhet kring allmänningar (eng. commons) – det vi alla äger tillsammans men ingen äger privat – är det främsta sättet solidaritetsekonomi organiserat sig i Finland. Allmänningar är allt från språk, talkoarbete och öppen data till naturresurser, allemansrätt och gatukonst.

I Finland konkretiseras solidaritetsekonomi och allmänningar bland annat genom tidsbankernas verksamhet. Tidsbankernas medlemmar erbjuder varandra tjänster mot gentjänster och istället för euro används “stunder” (fi. tovi) som valuta – en stund motsvarar en timme använd tid oberoende syssla. Allas tid är lika värd, oberoende om man går ut med någons hund, ger en massage eller målar en vägg. Finländska tidsbanker, som exempelvis finns i Helsingfors, Åbo, Tammerfors och Tavastehus, har sammanlagt runt 3000 användare, varav 20 är organisationer. Tidsbankena förenar en egen alternativ form av byteshandel med ett kompletterande servicesystem och organiserad grannhjälp. Förutom tjänsteförmedling är tidsbankernas uttalade mål att förstärka gemenskapens kultur och betydelsen av det lokala.

Den feministiska forskaren Silvia Federici ser allmänningarna som en möjlighet att återförena produktionen med konsumtionen då det gemensamma produceras tillsammans och av konsumenterna själva. Genom distansering av produktionen har kapitalismen fört produktionens etiska och ekologiska kostnader för långt ifrån den konsumerade individen för att vi längre medvetet skulle bära konsekvenserna av våra handlingar. Enligt Federici måste vi vägra att basera våra liv på andras lidande och vägra att separera oss från de grupper av människor vars lidande orsakas av vår konsumtion.

Tillgången till allmänningar bryter hierarkier mellan olika människogrupper. Solidaritetsekonomins principer och verksamhet som tidsbanker möjliggör en frigörelse från klass och könsnormer – åtminstone i teorin.

Tillbaka till Finland. Den finska skattemyndigheten har nyligen bestämt att även tidsbankerna bedriver skattebelagd verksamhet, alltså borde de som bidrar med sin tid betala mervärdesskatt i någon form. Att kräva skatt i euro skulle ändå betyda att de tjänster man ger måste värdesättas mot tidsbankernas grundprincip om att allas tid är lika värd. Aktiva inom tidsbankerna har själva föreslagit att de kunde betala skatt genom att ge av sin tid för den allmänna nyttan, genom till exempel talkoarbete.

Solidaritetsekonomins mål är att dess principer och lokala alternativ till traditionella ekonomier ska sprida sig, inte förbli en marginell verksamhet. Frågan är ifall verksamhet som tidsbanker ska böja sig för kraven som de traditionella ekonomiska systemen lägger på dem och ifall de gör det, kan de i så fall göras på egna villkor och medföra en nya dimensioner i vår uppfattning om ekonomi?

***
Kolumnen publicerades i Astra 4/2014

Taggar/Tagit: , , , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

Cykelhjälmen är ingen säkerhetsgaranti

IMG_1164Debatten kring en strängare lagstiftning för cyklisters bruk av cykelhjälm har tagit fart igen. Mikko Paatero, överdirektör på polisen föreslår böter för cyklister som cyklar utan hjälm, något som kunde träda i kraft då vägtrafiklagen ses över år 2016. Som aktiv stadscyklist anser jag att diskussionen är ett bevis på hur oinsatt statsmakten är i de säkerhetsrisker cyklister möter dagligen och hur oengagerade de är i att locka fler invånare att börja cykla.

Att använda cykelhjälm är i sig smart och något alla cyklister borde göra. Att använda allmänhetens resurser för att botlägga cyklister som cyklar utan hjälm gör däremot inte cykeltrafiken säkrare. Resurserna för att göra trafiken säkrare borde riktas till så kallade förhöjda cykelvägar samt ett mer heltäckande cykelvägsnätverk.

Cykelhjälmen är ett medel som förhindrar vissa typer av allvarliga skador då olyckan redan är skedd. Däremot visar en studie gjord av University of Bath att bilister systematiskt ger mindre utrymme åt cyklister som använder hjälm och en australiensisk studie att lagstadgat hjälmtvång aktivt minskar antalet cyklister på gatorna.

Bland cyklisterna i Helsingfors idag är det allmänt känt att det enda sättet att få staden att rikta resurser åt att förbättra trafiksäkerheten är att locka fler invånare att välja cykel framom bil eller kollektivtrafik. Ett bra initiativ är företag som erbjuder tjänstecyklar åt sina arbetstagare. Ett annat är stadens egna hyrcyklar som borde bli tillgängliga i Helsingfors sommaren 2015.

Klart är att det fortfarande finns en lång väg att gå i fråga om att förbättra trafiksäkerheten och smidigheten i Finland. Böter för cyklister utan hjälm skulle vara ett enormt steg bakåt för att göra gatorna säkrare och mer lockande för cyklar.

***
Kolumnen publicerades i tidningen Vasen hösten 2014.

Taggar/Tagit: , , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

The Refrigerator of the World is Melting

The Arctic is melting. What might seem like a concern of the north should be recognized as one of the largest environmental issues of this century.

The Arctic region functions as a refrigerator for the whole world, as the sunlight is reflected away by the ice. But due to climate change, the Arctic sea ice is melting at an alarming rate each summer. Because of the decreasing ice layer on the sea new oil and gas resources have been revealed, and now multinational companies and governments want to exploit the region as fast as possible. Not only would the consumption of these resources lead to even further global warming, but the risks of an oil spill are huge in this region of extreme conditions and would lead to a fatal natural disaster.

The expert consensus is that a fundamental shift in the way we consume and produce energy must begin immediately and be well underway within the next ten years in order to avert the worst impacts of climate change. The scale of the challenge requires a complete transformation of the way we produce, consume and distribute energy. The current crisis of capitalism is not an excuse to refrain from environmental transformation, but on the contrary the transformation will be a crucial part of the solution.

The struggle for the environment cannot be separated from the the struggle for solidarity and equality. With fewer resources to share, the ongoing class war will escalate into a genocide of the working class. The environmental disaster will hit the poor and dispossessed peoples and countries the hardest.

We need a strong European ecosocialist movement to turn away from fossil capitalism and develop sustainable and available solutions. Nuclear energy with its risks and affiliated capital interests is not an alternative. All subsidies for unsustainable energy forms must to be phased out and and the electricity markets reformed to guarantee priority access to the grid for renewable power generators.

I want to support the motion presented by PCF for a broad campaign to influence the environmental decisions that will be made in Paris in 2015 at COP21. An energy revolution is unavoidable and this fight against multinational companies and capitalist governments is one we cannot afford to lose.

***
Speech given at the European Left Party Congress in Madrid, 2013.

Taggar/Tagit: , , , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

Grundinkomst – befriande eller besnärjande

Diskussionen om grundinkomst florerar i Finland som aldrig förr. Från att pågått i prekariat-rörelsen och i gröna-vänsterkretsar har initiativ för en grundläggande förändring av socialskyddet nu tagits från såväl höger som vänster. Olika versioner av grundinkomst, som negativ inkomstbeskattning och medborgarlön, kastas ut om varandra, den finländska falangen av BIEN (Basic Income Earth Network) har påbörjat ett medborgarinitiativ som måste behandlas av riksdagen ifall de får ihop 50 000 underskrifter och de olika partierna kommer ett efter ett med egna modeller.

I mitten av november kom statsminister Katainen med ett uttalande om hur finska mödrar stannar hemma för länge med sina barn och hur det påverkar deras status på arbetsmarknaden. Även om kvinnor i snitt är högre utbildade använder mödrarna i Finland fortfarande den största delen av föräldraledigheten på grund av sämre löner, vårt föräldraledighetssystem och sociala konventioner. Men det är inte bara barnen som kvinnor tar största delen av ansvaret för, det handlar också om annat obetalt arbete som att ta hand om släktens åldringar och hushållssysslor.

Då grundinkomst omtalas som en möjlighet för befrielse ur ett genusperspektiv syftar man på att göra det obetalda arbetet till betalt arbete. Utan fallgroparna och snåren som dagens socialskydd innebär skulle det vara möjligt att arbeta deltid utan att gå miste om understöd. Grundinkomsten skulle också fungera som belöning för det obetalda arbetet som utförs undervärderat idag. Frågan är ifall en bättre och stabilare social trygghet ändå skulle förbättra kvinnors position på arbetsmarknaden. Höjs kvinnans euro från 80 cent bara för att hon har möjlighet att arbeta mer deltid? Kommer hon att ha bättre representation i bolagsstyrelser och kommer lönenivån i kvinnodominerade vårdyrken att stiga?

På frågan om grundinkomst garanterar mer jämställdhet i arbetslivet är svaret nej. Per automatik kommer inte kvinnors uppskattning och värde att förhöjas och män kommer inte att stanna hemma med barn, åldringar och hushållsarbete i en större utrsträckning än idag. Som alla andra stödsystem har grundinkomst sina genusfällor. Men att garantera alla medborgare inkomster som möjliggör ett tillfredsställande av deras grundbehov är att garantera en större frihet att själv bestämma om sin tid. Det ger en viss ekonomisk självständighet och minskar beroendet av partners inkomster, vilket kan påverka beslutet att stanna i våldsamma och destruktiva förhållanden där ekonomiskt maktbruk ofta är en del av våldscirkeln. För ensamförsörjande skapas en möjlighet att öka sina familjers levnadsstandard med hjälp av tilläggsinkomster som dagens system inte tillåter.

Införandet av grundinkomst måste alltså kombineras med ett uppluckrande av könsroller. I den svenska modellen som Katainen beundrar i sitt uttalande finns det en större flexibilitet och framför allt kvinnor arbetar mer deltid. Men det har ändå inte lett till en avsevärt större jämställdhet på arbetsmarknaden i Sverige. Grundinkomst och en ökande ekonomisk jämställdhet, kombinerat med ett skift i genusrelaterade värderingar på arbetsmarknaden samt en högre uppskattning och ett omfördelande av det obetalda hem- och vårdarbetet ger möjligheter för en feministisk förändring.

***
Kolumnen publicerades i Astra 3/2013

Taggar/Tagit: , , , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

Verklig hållbarhet behöver både ett klimattak och en social grundmur

Efter en politisk diskussion förra veckan konstaterade en grön kollega åt mig att ”vi gröna är ju mer fokuserade på miljöfrågor medan ni i vänstern prioriterar sociala frågor”. Konstaterandet kom väldigt spontant och utan några större baktankar. Det är väl så många tänker när de vill dra skiljelinjer mellan våra partier. För mig känns det ändå väldigt konstgjort och udda att ställa människor och miljö mot varandra.

Om man vill definiera ett specifikt vänsterperspektiv på miljöfrågor är det inte att man prioriterar människan framom miljön. Klimat- och sociala begränsningar är starkt sammankopplade och för en verklig hållbar framtid måste det ske förändringar som tar i beaktande helheten. Hållbar utveckling handlar om att försäkra allas mänskliga rättigheter, som mat, vatten och hälsovård, utan att användningen av jordens resurser överskrider en hållbar nivå.

Välgörenhetsorganisationen Oxfam har arbetat fram hållbarhetens cirkel, eller donits som de kallar den, för att påvisa hur hållbarhet är ett genomgående tankesätt.
källa.

Vi behöver hållbarhetspolitik med helhetstänk som lägger mänskligheten inom ramen av miljötaket och den sociala grundmuren. I värsta fall kan den internationella miljöpolitiken leda till ökad global ojämlikhet. Vi måste alltså bekämpa fattigdom samtidigt som vi börjar utnyttja planetens förnybara resurser på ett sätt som förbättrar livsvillkoren för de 1,4 miljarder människor som lever på under 1,25 dollar per dag.

Personligen ställer jag mig försiktigt skeptisk till att detta görs genom den typen av grön ekonomi som förespråkar ett kapitalistiskt system med fortsatt oändlig ekonomisk tillväxt och som enbart vill ersätta dagens bruksvaror med “gröna” varor. En fri marknadsekonomi som utgår från en konstant förhöjning av vår levnadsstandard i väst går inte ihop med de förändringar vi måste göra i våra konsumptionsvanor samt den omfördelning av resurser som behövs för att ha en chans att bygga upp en globalt jämlik och hållbar framtid.

För att knyta tillbaka till kommunalpolitiken så finns det inte heller belägg för att påstå att Vänsterförbundet inte aktivt skulle bevaka miljöfrågor. Tvärtom har vänsterns politiska representanter aktivt främjat bland annat ekologiskt byggande, förbättringar av energipolitiken och kollektivtrafiken i såväl nämnder som i fullmäktige. Att vara vänster eller att rösta på Vänsterförbundet innebär inte en röst bort från en hållbar framtid, utan en röst för ett helhetstänk som innebär både social rättvisa och klimatvänlighet.

Taggar/Tagit: , , , , | 1 kommentar/kommentti

Stolthet krossar fördomar

I juni ordnades Pride-veckan i Helsingfors. Det ökande hatpratet och hårdnade samhällsklimatet inspirerade årets tema som var utrymme. Under veckans lopp ordnades program för att ge utrymme för den härliga mångfald av genusorienteringar, sexualiteter och personligheter som finns bland stadsborna och alla som kommit till Helsingfors för veckan. Evenemangen kulminerade i en parad som enligt arrangörerna lockade en rekordmängd på runt 8000 deltagare.

Ändå fanns det några som tyckte annorlunda. För två år sedan attackerade två personer Pride-paraden i Helsingfors med gas och i år kastades ägg på de glada paraddeltagarna. Det är inte enbart i Helsingfors som det nyligen skett attacker mot mångfald och jämlikhet. Vänsterpolitikern Dan Koivulaakso blev sprayad med pepparspray i samband med North Pride i Uleåborg. I Jyväskylä ordnar föreningen Aslan något som de kallar för en harmoniseringskurs. Ett av kursens mål är att få homosexuella, lesbiska och bisexuella att få hjälp med sin sexualitet, ”bota” den och få ett djupare förhållande med gud. Kursen är en del av den världsomfattande religiösa föreningen Desert Stream:s verksamhet.

Fallet i Jyväskylä har väckt uppmärksamhet även utanför Finland. Organisationen All Out som jobbar internationellt för alla sexualiteters rättigheter har en pågående namninsamling mot ”botande av homosexualitet” och Desert Stream. Den 31sta juni skickade de ut en varning om kursen som skall hållas i Jyväskylä och gjorde Finland till ett varnande exempel. Genom att få 50 000 personer att skriva under namninsamlingen vill organisationen uppmana hälsovårdsministrar världen över att förbjuda liknande verksamhet. All Out uppmärksammade även den svenska lagen om tvångssterilisering av personer som genomgått könsbyte. Den svenska lagen kommer högst antagligen att avskaffas år 2013.

Finland är även det enda landet i Norden som inte har en jämlik äktenskapslag efter att Danmark i juni godkände en lag som tillåter samkönade par att gifta sig i kyrkan. På nättjänsten för medborgarinitiativ Avoin ministeriö finns ett förslag på hur den finska äktenskapslagen kunde se ut för att vara mer jämlik än i dag. Lagförslaget är i enlighet med den lagmotion som riksdagsledamöterna Lasse Männistö (saml.), Silvia Modig (vänst.), Oras Tynkkynen (gröna), Susanna Huovinen (sdp) och Astrid Thors (sfp) lämnade in i februari 2012. Lagmotionen har underskrifter av 76 personer från sju olika riksdagsgrupper, men det räcker fortfarande inte.

Att någon skulle ha problem med kärlek mellan två jämlika människor är obegripligt för mig. Så länge ingen utnyttjar och använder sin maktposition mot den andra kan jag inte förstå varför samkönade relationer ses som ett hot? Sexuella relationer mellan personer av samma kön har förekommit lika länge som de traditioner motståndarna så kraftigt förespråkar. ”Redan de gamla grekerna..” som ordspråket går.

För att krossa motståndarnas, ”botarnas” och attackerarnas fördomar behöver vi mer respekt, tolerans och stolthet istället för hat och rädsla. Attityder går i arv både genom släktled och kultur. Vi har alltså makten att lära våra barn och våra medmänniskor respektera varandra och försöka förstå det som är annorlunda istället för att hata det. Vi har makten att uppmuntra dem omkring oss att vara stolta över sig själva precis som de är och oberoende av vem de älskar. En attitydförändring leder till en lagförändring och stolthet krossar fördomar.

***

Ylpeydellä ennakkoluuloja vastaan

Heinäkuussa järjestetty Helsingin Pride keräsi tuhansia ihmisiä juhlistamaan ja näyttämään erilaisia seksuaalisuuksia ja sukupuolia.  Kaikki eivät kuitenkaan tätä moninaisuutta hyväksy. Pride-kulkueen päälle heitettiin kananmunia, vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson kimppuun käytiin pippurisumutteella Oulun North Pride –tapahtumassa, ja edelleen kristilliset järjestöt järjestävät ”eheytymisleirejä”. Yhdenvertaisuustyötä on tehtävänä myös Suomen lainsäädännössä. Suomi on ainoa pohjoismaa, joka ei vielä ole hyväksynyt tasa-arvoista sukupuolineutraalia avioliittolakia – 76 kansanedustajan lakialoitteesta huolimatta.

Näitä ennakkoluuloja, eheyttäjiä ja hyökkääjiä  vastaan voimme käydä kunnioituksella, hyväksymisellä ja ylpeydellä. Me voimme kasvattaa lapsemme hyväksyvämpään ja moniarvoisempaan yhteiskuntaan. Lakimuutoksiin päästään asennemuutoksen kautta.

Bild/kuva: omakaupunki.fi

Taggar/Tagit: , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

En rättvis stad

I Finland finns fem rättvisa städer. Tammerfors, Björneborg, Esbo, Joensuu och Lojo har alla blivit certifierade som rättvisemärka städer av den finländska Fairtrade-organisationen Reilun kaupan edistämisyhdistys. För att bli en rättvisemärkt stad måste staden uppfylla en rad kriterier, bland annat övergå till rättvisemärkt kaffe och te i stadshuset och under tillställningar som staden ordnar samt ha ett visst antal restauranger, hotell, arbetsplatser och församlingar som använder rättvisemärkta produkter. Helsingfors är inte en rättvis stad. Inte för att kriterierna inte skulle uppfyllas utan för att det politiska beslutet fattas. I stadsfullmäktige gjordes den första motionen för att bli en rättvisemärkt stad redan 2008. Eftersom den inte ledde till någonting gjordes en ny motion i februari 2011. Samtidigt började man samla en adress för att befrämja ändamålet. Ansökan om att bli en rättvisemärkt stad bereds i samband med stadens strategi för globalt ansvar som behandlats av stadsstyrelsen senast i maj men som bordlagts till augusti.

I skrivande stund har adressen som kräver att Helsingfors skall bli en rättvisemärkt stad endast 128 underskrifter. En del av orsaken till de fåtaliga underskrifterna ligger säkert i att budskapet om adressen inte nått ut till en bred publik. En annan orsak kan ligga i att det råder en del tvivel om hur väl certifikatet Fairtrade egentligen gynnar odlare och anställda i utvecklingsländer. Några av kriterierna för certifikatet är att småbönder får ett garanterat minimipris för sina varor, att plantageanställda betalas den nationella minimilönen och har rätt att organisera sig, samt att barnarbetskraft motverkas. Fairtrade är ändå inte en form av bistånd, det är ett handelssamarbete mellan producenter, importörer, butiker och konsumenter. Och det fungerar på marknadsekonomins villkor. Fairtrade kritiseras både för att ingripa i marknaden av dem som förespråkar en fri marknadsekonomi medan andra anser att Fairtrade inte gör tillräckligt för att förbättra situationen för småbönder och arbetare i det globala syd.

I maj utkom pamfletten Reilumman kaupan jäljillä som sammanställts av Johan Ehrstedt och Mervi Leppäkorpi. Då redaktörerna presenterade verket under en bokdiskussion i samband med Världen i byn-festivalen väcktes en diskussion ifall certifikatets målsättningar är tillräckliga. I pamfletten presenteras förbättringsförslag för certifieringssystemet som att medge dess brister, att göra certifikatets innebörd tydligare både för producenterna och konsumenterna och att ge mer beslutsfattande makt åt producenterna. Ett stort problem är att odlarna måste betala en avgift för monitoreringen av att Fairtrade-kriterierna följs. Sertifikatet är ändå ingen garanti för att produkterna hamnar på marknaden och att producenterna får ersättning för sitt arbete. I ett blogginlägg diskuterar verksamhetsledaren för Reilun kaupan edistämisyhdistys Janne Sivonen förslagen och påpekar bland annat att en ändring som ger producenterna hälften av rösterna på Fairtrade Internationals årsmöte kommer att genomföras inom kort.

Trots att Fairtrade kan anses upprätthålla ett kapitalistiskt marknadssystem vill jag ändå bo i en rättvisemärkt stad. Genom att föredra rättvisemärka produkter räddar vi inte världen en banan i taget men som stad kan vi markera att vi uppmärksammar och är villiga att ta vårt ansvar för en hållbar och rättvis produktion i ett globalt perspektiv. Samtidigt måste det ändå föras en diskussion om radikalare åtgärder för att förbättra det södra halvklotets levnadsvillkor och strukturförändringar för det rådande ekonomiska systemet.

***

Helsinki ei ole viiden suomalaisen Reilun kaupan kaupungin joukossa. Kaupunginvaltuustossa on tehty kaksi aloitetta koskien Reilun kaupan kaupungin arvonimen hakemista, ensimmäinen 2008 ja toinen 2011. Asiaa käsitellään tänä vuonna globaalin vastuun strategian yhteydessä.

Reilun kaupan sertifiointijärjestelmä ei ole vailla ongelmia, kuten voi todeta Johan Ehrstedtin ja Mervi Leppäkorven pamfletista Reilumman kaupan jäljillä. Helsingin sitoutuessa Reiluun kauppaan kuitenkin osoitamme, että olemme suurena ostajana valmiita kantamaan sosiaalisen vastuumme. Tämä on kuitenkin vasta hyvä alku – samaan aikaan tulee käydä keskusteluja radikaalista toimista joilla parannamme eteläisen pallonpuoliskon elinoloja ja muutamme vallitsevaa talousjärjestelmää.

Taggar/Tagit: , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

Puhe puoluevaltuustossa: Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei ole radikaalia

Refugee Rights Protest at Broadmeadows, Melbourne

Haluan lukea teille lainauksen:

“Maahanmuutovirasto hyväksyy tosiseikkana, että sinuun on kohdistunut pahoinpitelyä repimällä hampaasi, poraamalla käsiisi, lyöden sinua veitsellä, vetämällä sinua auton perässä ja leikkaamalla vatsasi miekalla auki. Maahanmuuttovirasto katsoo sinuun kohdistuneen ulkomaalaislain mukaisia vainoksi katsottavia tekoja. Maahanmuutovirasto kuitenkin katsoo ettei pelkosi kotiinpaluusta ole objektiivisesti perusteltua, eikä usko että olisit tulevaisuudessa vaarassa kotimaassasi. Maahanmuuttovirasto katsoo että et ole esittänyt sellaisia perusteluita joiden vuoksi sinua uhkaisi kotimaassasi epäinhimillinen kohtelu.”

Luettu lainaus on nosto Maahanmuuttoviraston antamasta kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. Tämä on se Suomi, jonka sotaa ja hätää pakenevat turvapaikanhakijat täällä kohtaavat.

Maahanmuuttovirasto on vuonna 2016 tehnyt 70 prosenttia enemmän turvapaikkapäätöksiä henkilötyövuotta kohden. Seurauksena turvapaikanhakijoiden kanssa käydyt henkilökohtaiset keskustelut ovat lyhentyneet aiemmasta 4-7 tunnista korkeintaan kolmeen tuntiin. Hallituksen toimesta turvapaikkapäätöksen valitusoikeutta on syyskuusta lähtien rajoitettu 30 päivästä 21 päivään. Oikeusapua on myös rajoitettu: tästedes turvapaikanhakija saa avustajan turvapaikkapuhutteluun vain painavasta syystä.

Perheenyhdistämisestä on useiden kiristysten johdosta tehty miltei mahdotonta. Tämä rankaisee etenkin naisia ja lapsia, jotka eivät kykene lähtemään hengenvaaralliselle matkalle kumiveneellä Välimeren halki ihmissalakuljettajien armoilla.

Toukokuussa 2016 Maahanmuuttovirasto ilmoitti, että heidän tekemänsä arvion mukaan Afganistaniin, Somaliaan ja Irakiin on nyt turvallista palauttaa turvapaikanhakijoita. Toissijaisen suojelun saaminen näistä maista tuleville vaikeutui täten merkittävästi.

Maakohtaiset turvaluokitukset eivät seuraa minkäänlaista yhteiseurooppalaista linjaa. Irakilaisista turvapaikanhakijoista 64 prosenttia on saanut suojelua EU-maista. Suomessa vastaava luku on romahtanut tänä vuonna 24 prosenttiin ja viime kuukausina vielä alemmas.

Kiintiöpakolaisia Suomi ottaa 750 vuodessa. Saman verran ihmisiä hukkui Välimereen yhden viikon aikana tämän vuoden toukokuussa.

Käynnissä on lainsäädännöllinen race to the bottom, jolloin ennen ihmioikeuksien mallimaana paistatellut Suomi pyrkii alentamaan turvapaikkapolitiikkaansa EU:n edellyttämälle minimitasolle.

Minä en voi hyväksyä tätä. En koe olevani radikaali, kun uskon ihmisten yhdenvertaisuuteen. En koe olevani radikaali, kun haluan vahvan oikeusvaltion. En koe olevani radikaali, kun vaadin, että ihmisoikeussopimuksia noudatetaan. Kuitenkin minua kutsutaan suvakkihuoraksi, kun osallistun mielenosoitukseen maahanmuuttoviraston maakohtaisia turvallisuuslinjauksia vastaan.

**

Li Andersson aloitti puheensa tänään puhumalla Donald Trumpista. Sekä maailmalla, että meillä Suomessa vallitsee pelko, että olemme menossa täyttä vauhtia kohti Trumplandiaa, jossa rakennettaan yhteisymmärryksen sijaan muureja, toveruuden sijaan pelkoa, ilmastosopimusten sijaan ilmastoskeptisismiä.

Trump ja Brexit eivät kuitenkaan ole ainoat maailmalla tapahtuvista vallanvaihdoksista. Pienessä ja sisukkaassa Islannissa maan suostituin poliitikko vihreän vasemmiston Katrin Jakobsdottir neuvottelee tällä hetkellä hallituksen muodostamisesta lokakuussa suoritettujen vaalien jälkeen. Islannista ja vasemmiston noususta ei ole paljon kansainvälisesti kirjoitettu, mutta Islanti osoittaa, että tänä poliittisesti pimeänä aikana toinenkin tie on mahdollinen.

Meidän on oltava se toinen tie. Meidän on vaadittava ihmisoikeuksien kunnioittamista, kansainvälisten sopimusten noudattamista ja inhimillisyyttä. Vasemmistolaisuuteen on aina kuulunut kansainvälinen solidaarisuus, ja nyt toverit, sille solidaarisuudelle on taas kysyntää.

Taggar/Tagit: , , , , , , , | 1 kommentar/kommentti

Kun ihmisistä tuli nuivalla patopolitiikalla pysäytettävä tulva

Nyt tehdään “Suomen nuivinta maahanmuuttopolitiikkaa mitä varmaan ikinä on tehty.” Näin kertoo PS-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen Ylen Kioskista tutun Kaarle Hurtigin tekemässä podcastissa. Tynkkynen yhdistää haastattelun ensimmäisten minuuttien aikana roimasti vähentyneet myönteiset turvapaikkapäätökset suoraan perussuomalaisten hallituspolitiikkaan. Hän kiistää, että myönteisten päätösten vähenemisessä olisi kysymys julkisen talouden resurssien puutteesta. “Kaikki nämä muuttuneet maalinjaukset […] ovat suoraan perussuomalaisten ansiota”, Tynkkynen tykittää.

Sebastian Tynkkynen ei ainakaan ole väärässä siinä, etteikö hallitus olisi tehnyt hartiavoimin töitä maahanmuuttajien, pakolaisten, turvapaikan saaneiden ja turvapaikanhakijoiden elämän vaikeuttamiseksi. Käyn seuraavaksi läpi miten erinäisillä lakimuutoksilla ja toimenpiteillä ollaan rakennettu turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa, joka ihmisten turvan ja ihmisoikeuksien puolustamisen sijaan rakentaa patoa Suomen ympärille – mitä tämä nuivin maahanmuuttopolitiikka käytännössä tarkoittaa.

Jo Sipilän hallituksen edeltäjät aloittivat Suomen niin kutsuttujen vetovoimatekijöiden poistamisoperaation vaikeuttamalla perheenyhdistämisiä vuosina 2010 ja 2012. Vuonna 2010 päätettiin, että alaikäisen hakijan tulee olla alaikäinen vielä sinä päivänä kun perheside-hakemuksen päätös tehdään. Keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna 2015 noin vuosi. Monet hakijat ehtivät tulla täysi-ikäisiksi hakemuksen ollessa vielä käsittelyssä, jolloin hakemus hylättiin.

Vuodesta 2012 lähtien perhesideoleskelulupahakemuksen on voinut jättää vain ulkomailla asuva perheenjäsen itse. Hakemus on jätettävä lähimpään Suomen edustustoon, joka saattaa sijaita toisessa maassa. Tätä varten hakija saattaa joutua hakemaan viisumin tai oleskeluluvan. Matka ja oleskelu on maksettava itse. Hakemusta varten tarvitaan lukuisia virallisia asiakirjoja, jotka on todennettava laillisiksi. Oleskelulupahakemuksesta on maksettava myös satojen eurojen käsittelymaksu, joka on satoja euroja.

Vuosien 2010 ja 2012 kiristysten myötä perheenyhdistämisten määrä on romahtanut. Vuodesta 2011 vuoteen 2012 laskua oli 70 prosenttia. Sen jälkeen taso on pysynyt matalana. Vuonna 2014 hakemuksia jätettiin vain 625 kappaletta.

Ehtojen tiukennusten seuraukset puhuvat karua kieltä, etenkin kun tarkastellaan yksin tulleiden alaikäisten hakemuksia koskevia päätöksiä. Vuonna 2012 tehtiin yksi myönteinen päätös 37 hakemusta kohden, vuonna 2013 yksi myönteinen päätös 157 hakemuksesta ja vuonna 2014 kymmenen myönteistä päätöstä 43 hakemuksesta.

Vuonna 2016 perheenyhdistämisen kiristystä kuitenkin jatkettiin entisestään liittämällä siihen toimeentuloedellytys. Saadakseen tuoda neljä alaikäistä lastaan Suomeen, on perheenyhdistämistä hakevan yksinhuoltajan tienattava 2400 euroa kuukaudessa. Nettona.

Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen rankaisee etenkin naisia ja lapsia, jotka eivät kykene lähtemään hengenvaaralliselle matkalle kumiveneellä Välimeren halki ihmissalakuljettajien armoilla. Monet puolueet ja “maahanmuuttokriitikot” esittivät huolensa viime syksynä, kun Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat olivat pääosin miehiä. Hallitus on kuitenkin perheenyhdistämistä hankaloittamalla tehnyt kaikkensa estääkseen vaarassa olevien naisten ja lasten turvalliset matkat pois konfliktialueilta. Käytännössä perheenyhdistäminen on tehtyjen kiristysten jälkeen miltei mahdotonta.

Samoihin aikoihin kun pakolaisilta ja turvapaikan saaneilta alettiin vaatia keskiluokkaisia palkkatuloja saadakseen tuoda lapsensa turvaan, poisti Sipilän hallitus ulkomaalaislaista myös humanitaarisen suojelun. Näin yhä pienemmälle joukolle ihmisiä voidaan myöntää kansainvälistä suojelua Suomessa.

Sisäministeriön asettaman tavoitteen seurauksena Maahanmuuttovirasto on vuonna 2016 tehnyt 70 prosenttia enemmän turvapaikkapäätöksiä henkilötyövuotta kohden. Seurauksena turvapaikanhakijoiden kanssa käydyt henkilökohtaiset keskustelut ovat lyhentyneet aiemmasta 4-7 tunnista korkeintaan kolmeen tuntiin. Hallituksen toimesta turvapaikkapäätöksen valitusoikeutta on syyskuusta lähtien rajoitettu 30 päivästä 21 päivään. Oikeusapua on myös rajoitettu: tästedes turvapaikanhakija saa avustajan turvapaikkapuhutteluun vain painavasta syystä.

Sebastian Tynkkynen taitaa siis olla oikeassa – Suomessa tehdään juuri nyt kaikkien aikojen epäinhimillisintä maahanmuuttopolitiikka. Vaikka Tynkkynen käyttää epäinhimillisyyden sijaan sanaa “nuiva” ei olosuhteisiin nähden ole kaukaa haettua nähdä sanat synonyymeinä.

Viime aikoina onkin noussut keskustelua siitä, miten poliittinen ilmapiiri ja paine on vaikuttanut Maahanmuuttoviraston toimintaan. Viimeisimpänä siitä uutisoi Helsingin Sanomat 4.9.2016 julkaistessaan useista Maahanmuuttoviraston virkamiesten, sekä viraston johtajan, kanssa tehdyistä haastatteluihin perustuvan artikkelin.

Toukokuussa 2016 Maahanmuuttovirasto ilmoitti, että heidän tekemänsä arvion mukaan Afganistaniin, Somaliaan ja Irakiin on nyt turvallista palauttaa turvapaikanhakijoita. Toissijaisen suojelun saaminen näistä maista tuleville vaikeutui täten merkittävästi.

Uudet turvallisuusluokitukset eivät ole jääneet vaille seurauksia. Maahanmuuttovirasto on tehnyt touko-kesäkuussa kolme kertaa enemmän kielteisiä kuin myönteisiä turvapaikkapäätöksiä. Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, joiden on todettu joutuneen vainon kohteeksi lähtömaassa, on kehotettu “sisäiseen pakoon”. Tällä tarkoitetaan muuttamista turvallisempaan kohteeseen lähtömaan sisällä.

Mihin irakilaisiin kohdistuvat kielteiset turvapaikkapäätökset johtavat? Jotkut antavat periksi ja palaavat takaisin lähtömaahansa, jonka jälkeen voimme useimmiten vain arvailla, miten heidän käy. Yle raportoi Suomesta palaneesta irakilaismiehestä, joka joutui ammuskelun uhriksi kotinsa ulkopuolella Bagdadissa. Eli kaupungissa, johon Maahanmuuttoviraston mukaan on turvallista palata. Myös “Refugee Hospitality Club” Facebook-ryhmästä on voinut lukea surullisia uutisia Suomesta palanneiden turvapaikanhakijoiden kohtaloista Irakissa. Ryhmässä voi myös nähdä kuvia esim Bagdadissa toistuvista väkivaltaisuuksista ja pommituksista.

Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista valittavat päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka joutuu kantamaan yhä suurempaa vastuuta turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Helsingin Sanomien haastattelemat Maahanmuuttoviraston virkamiehet myöntävät, että virheellisiä päätöksiä tehdään jatkuvasti ja hallinto-oikeus nähdään turvamekanismina, joka voi korjata Maahanmuuttoviraston virheelliset päätökset.

Suuri osa jää kuitenkin Suomeen paperittomiksi. Suomella ei nimittäin ole palautussopimusta Irakin kanssa, joten vaikka turvapaikkaa ei myönnettäisi, ihmisiä ei voi kuitenkaan pakottaa koneeseen kohti Bagdadia. Ennen vastaavassa tilanteessa oli mahdollisuus saada tilapäinen oleskelulupa, mutta tämä vaihtoehto poistettiin ulkomaalaislaista viime vuonna. Suomeen jäävät kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet irakilaiset muodostavat uudenlaisen paperittomien ryhmän, jolla on oikeus toimeentulotukeen (vaikka kaikkien kuntien sosiaalitoimet eivät olekaan oikeutta toteuttaneet) mutta ei työntekoon.

Toisin kuin Suomen Maahanmuuttovirasto, vuosittain kansainvälistä vertailua tekevä Global Peace Index toteaa, että Afganistan, Irak ja Somalia kuuluvat maailman vaarallisimpiin maihin vuonna 2016. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viime aikoina arvioinut Irakin turvallisuustilannetta. Ihmisoikeustuomioistuin antoi tuomion elokuussa 2016, että Ruotsi on rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimusta palauttamalla irakilaisen perheen, joka oli joutunut vainon kohteeksi lähtömaassaan. Tuomio sitoo vain Ruotsia, mutta toimii myös varoittavana ennakkotapauksena Suomelle. Maahanmuuttovirasto on nimittäin tehnyt Ruotsin tapausta vastaavia päätöksiä, joissa todetaan turvapaikanhakijan joutuneen henkilökohtaisen vainon kohteeksi, mutta jätetään turvapaikka kuitenkin myöntämättä. Välttääkseen vastaavan tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, Maahanmuuttoviraston tulisi luopua kielteisten turvapaikkapäätösten jakamisesta henkilöille joiden todetaan joutuneen henkilökohtaisen vainon kohteeksi. Tällä hetkellä kielteisiä päätöksiä saatetaan perustella sisäisen paon mahdollisuudella, vaikka UNHCR suosittelee ettei sisäistä pakoa käytettäisi päätöksenteon ratkaisijana irakilaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla.

On surullista lukea, että Helsingin Sanomien mukaan edes Maahanmuuttoviraston johtaja ei pysty vastaamaan siihen, mihin nykyiset maakohtaiset linjaukset perustuvat. Linjaukset, joiden seurauksena ihmiset joutuvat joko palaamaan erittäin vaarallisiin olosuhteisiin tai elämään paperittomina vieraassa maassa. Maahanmuuttoviraston ja Sipilän hallituksen tulisi nyt arvioida toimintaansa: ovatko loppuun palanut virkamiehistö, jotka tekevät virheellisiä päätöksiä liian suuren työtaakan takia, hallinto-oikeuden kuormittaminen valituksilla, uusi paperittomien joukon kasvu ja ihmisten hengenvaaraan lähettäminen todella maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkamme määränpäät?

Media on myös viimeisen vuoden aikana pelannut nuivan maahanmuuttopolitiikan pussiin, verratessaan turvaa hakevia ihmisiä luonnonilmiöihin: olemme saaneet lukea pakolaisvirrasta, ihmistulvasta, Yle vertasi turvapaikanhakijalapsia sieniin. Pakolaiskriisi! on ollut monen asiallisenkin lehden kannessa ja lööpeissä.

Kun ihmisiä kuvailee kriisinä ja tulvana, heidät epäinhimillistetään. Heistä tulee joku muu, he eivät ole kuin me, me emme halua kriisejä tai tulvaa. Kansalaiset hyväksyvät hallituksen epäinhimillisen politiikan, Maahanmuuttoviraston perättömät turvallisuuslinjaukset, koska ne muodostavat padon, joka pitää tulvan ja kriisin loitolla. Nuivasta tulee uusi normi. Hallituksen peräänkuuluttamat normienpurkutalkoot tulisi kuitenkin aloittaa juuri tästä, ennen kuin epäinhimillisestä turvapaikkapolitiikasta syntyy lisää uhreja.

Taggar/Tagit: , , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

Hallitus vie Suomen tasa-arvon taantumaan

Hallituspohjan selvittyä kukaan ei varmasti odottanut seuraavalta neljältä vuodelta luokkayhteiskunnan ja patriarkaatin purkujuhlia. Hallitusohjelman toteamus siitä, että nyky-Suomessa “naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia”, sekä julkisen sektorin leikkausohjelma kuitenkin todistavat, ettei neuvottelijoilla ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tasa-arvo oikeasti tarkoittaa, minkälaista vallan uudelleenjakoa tasa-arvon toteutuminen vaatisi ja miten heidän tekemänsä esitykset itse asiassa heikentävät sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Jos vanhemmuuden kustannukset ja vanhempainvapaat jakaantuisivat tasaisemmin, jakaantuisi myös osa hallituksen esittämien leikkausten vaikutuksista tasaisemmin. Mitään toimenpiteitä tasa-arvoisemman vanhemmuuden edistämiseksi ei kuitenkaan olla esitetty. Tämän takia subjektiivisen päivähoito-oikeuden romuttaminen, lapsilisien indeksikorotusten poisto, vanhempainrahan leikkaus sekä korotetut päivähoitomaksut iskevät kovasti juuri äitien talouteen ja synnyttämisen jälkeiseen työllistymiseen. Uudistukset kannustavat lasten hoitamiseen kotona oman urakehityksen sijaan. Positiivisena pilkahduksena hallitusohjelma kuitenkin parantaa isien asemaa erotilanteissa huoltajuus- ja tapaamisoikeusuudistuksella.

Julkisen sektorin alat kuten koulutuslaitos sekä sosiaali- ja terveydenhuolto ovat työntekijöiltään naisvaltaisia aloja. Hallitusohjelmassa ei lähdetä korjaamaan sukupuolittuneita työmarkkinoita ehdottamalla sukupuolisensitiivistä kasvatusta tai alojen palkkaerojen korjausta. Sen sijaan suurimpia leikkauksia suunnataan juuri näille aloille. Leikkaukset tulevat väistämättä tarkoittamaan henkilöstövähennyksiä, jotka taas lisäävät naisten työttömyyttä.

Tasainen kahden sukupuolen edustus päätöksenteossa ei vielä ole feministisen politiikan tae, eikä naispäättäjä välttämättä aja miespäättäjää feministisempää politiikkaa. Se, että neuvotteluissa on kahden sukupuolen edustajia tasaisesti, ei myöskään takaa intersektionaalisen feminismin toteutumista. Jos kaikki neuvottelijat ovat sukupuolestaan riippumatta valkoisia keskiluokan edustajia, transhenkilöiden ja muunsukupuolisten, eri etnisten taustojen, vammaisten ja eri tuloluokkien huomioiminen neuvoteltavassa politiikassa näyttää jäävän haaveeksi. Tästä huolimatta ei voi olla kritisoimatta sekä hallitusneuvottelijoiden sukupuolijakaumaa että tulevan hallituksen edustavuutta.

Hallitusneuvotteluissa kaksi kolmasosaa osallistujista ja kuulluista asiantuntijoista olivat miehiä. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991 Holkerin hallituksen naisten edustus hallituksessa jää alle 40 prosentin, kun ministereistä viisi on naisia ja yhdeksän miehiä. Hallituspuolueiden kansanedustajista vain 6 (!) allekirjoitti keväällä Naisasialiitto Unionin feministisen vaalilupauksen.

SSS-miesten rautaisella otteella johdettu hallitus vie Suomen tasa-arvon taantumuksen tielle. Heidän hallitusohjelmansa on ensimmäinen sitten 90-luvun, josta tasa-arvopolitiikka puuttuu kokonaan. Feministit, nyt on aika kitistä, pahoittaa mielensä, kritisoida äänekkäästi, tarttua lillukanvarsiin, ja nousta niille barrikadeillekin. Senhän me onneksi osaamme.

Taggar/Tagit: , , , , , | 1 kommentar/kommentti

Mikä Sanna Ukkolan kirjoituksessa mättää?

Sanna Ukkola kirjoittaa tänään Ylen sivuilla julkaistussa blogissaan, mikä hänen mielestään feminismissä on pielessä. Ukkola kritisoi feministejä somehuutelusta, liiallisesta loukkaantumisesta ja kehottaa “mimosoja” karaistumaan. Hänen mielestään kansainvälistä huomiota saanut “all male panels” -blogi ja “koffgate” osoittavat, että feministit puuhastelevat väärien asioiden parissa.

Ensinnäkin Ukkola näkemys siitä, että feministit ovat yksi yhtenäinen ryhmä, joka keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan, on virheellinen. Suomessa on liberaalifeministejä, radikaalifeministejä, ekofeministejä, queerfeministejä, ja feministiseen liikkeeseen kuuluvat niin perinteikkäät instituutiot kuten Naisasialiitto Unioni kuin paikalliset ryhmät, löyhät verkostot ja yksittäiset aktivistit. Samaan aikaan vaaditaan vanhemmuuden kustannusten tasaista jakoa, translain uudistamista ja sukupuolisensitiivistä kasvatusta, tehdään yhteiskuntakriittisiä sarjakuvia ja puututaan naisten vähäiseen esiintymiseen politiikan asiantuntijoina. Vaaditaan tasa-arvoa kaikille, jotka kärsivät nykyisistä valtarakenteista, eli kaikille sukupuolille, seksuaalisuuksille, ihonväreille ja yhteiskuntaluokille. Suomen feministinen liike tekee kaikkea tätä jatkuvasti – ei yhtenäisesti, vaan kaikki tahot omilla tavoillaan ja omilla kärjillään.

On huolestuttavaa, että Ukkola ei näe tytöttelyn ja miespaneelien yhteyttä niihin rakenteisiin, joihin hän toivoisi feministien keskittyvän. Toimittajana ja viestinnän ammattilaisena hänen tulisi olla tietoinen sanojen ja kuvien vallasta. Koffin tytöttelykuva ja miespaneelit yhteiskunnan asiantuntijoina ovat osa niitä rakenteita, jotka luovat sukupuolittuneita työmarkkinoita, palkkaeroja sekä sen, että suomalaisia pörssiyhtiöitä johtaa useammin mies nimeltä Juha kuin nainen. Rakenteissa kaikki liittyy toisiinsa, jonka takia on puututtava seksistisiin heittoihin samalla kun ajetaan abortin vapauttamista ja parannuksia isien asemaan huoltajuuskiistoissa.

Suomalaisessa feminismikeskustelussa mättää Sanna Ukkolan blogin kaltaiset kirjoitukset, jotka perustuvat juuri sellaisen mututuntumaan faktojen sijaan, josta hän itse syyttää feminististä liikettä. Sanna, tervetuloa mukaan toimintaan patriarkaalisten rakenteiden kaatamisen puolesta!

19 kommentarer/kommenttia

Abortti ei ole omantunnon kysymys

Suomessa suhtaudutaan aborttiin yhä konservatiivisemmin. Puolueiden puheenjohtajista Timo Soini, Päivi Räsänen ja Juha Sipilä ovat julkisesti kertoneet vastustavansa aborttia vähintään henkilökohtaisella tasolla, eikä heidän lausunnoillaan näytä olevan vaikutusta puolueiden kannatukseen. Kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten kansanedustajat ovat tehneet useita lakialoitteita, joissa esitetään terveydenhoidon ammattilaisille oikeutta kieltäytyä osallistumasta aborttiin vakaumukseensa vedoten sekä abortin myöntöajan lyhentämistä. Niin kutsuttua omantunnonvapautta käsittelevä kansalaisaloite on vastikään kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta.

Vaikka Suomen aborttilainsäädäntöä on pidetty väljänä, ei se ole sitä käytännössä. Abortti ei ole naisen automaattinen oikeus, vaan siihen tarvitaan sekä kahden lääkärin suostumus että taloudellinen tai sosiaalinen perustelu. Aborttilainsäädäntömme onkin EU-maiden tiukempaa luokkaa. Abortin läpikäyneiden kertomuksia lukiessa huomaa, että kahden lääkärin haastattelun aikana naisen päätös saatetaan kyseenalaistaa useaan kertaan ja terveydenhuollon henkilökunta ei aina toimi päätöksenteossa naisen tukena.

Ennaltaehkäisyä, ei tiukennuksia

Paras keino vähentää abortteja ei ole lainsäädännön tiukentaminen, vaan panostaminen ennaltaehkäisyyn, eli ehkäisyn ja jälkiehkäisyn helppoon saatavuuteen sekä seksuaalivalistukseen. Suomessa voisi tarjota ehkäisyä maksuttomasti kaikille alle 26-vuotiaille. Norjassa maksutonta ehkäisyä tarjotaan 19-vuotiaaksi asti sitten vuoden 2002, ja nyt maan terveysviranomainen ehdottaa maksuttomuuden laajentamista 25-vuotiaisiin asti. Norjassa ehkäisyreseptejä voivat jakaa lääkärien lisäksi myös kätilöt ja terveydenhoitajat. Vaikka Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee kuntia jakamaan ehkäisyä nuorille ilmaiseksi, se on jäänyt useissa kunnissa toteuttamatta.

Suomessa abortteja suoritetaan jo nyt Pohjoismaista vähiten, ja ei-toivotut teiniraskaudet ovat vähentyneet tasaisesti. Synnyttäneiden naisten abortit ovat sen sijaan pysyneet samalla tasolla, joten tarvetta olisi panostaa neuvoloissa raskauden jälkeiseen ehkäisyneuvontaan.

Ketään ei pakoteta suorittamaan aborttia

On valheellista väittää, että Suomessa pakotettaisiin ketään omatuntonsa vastaisesti osallistumaan aborttiin. Kaikki kätilöiksi ja gynekologeiksi kouluttautuvat tietävät, että raskaudenkeskeytykset tulevat olemaan osa heidän työtään. Elleivät he halua osallistua raskaudenkeskeytyksiin, he voivat valita uran muissa hoitoalan tehtävissä.

Omantunnonvapautta käytetään abortin vastustajien toimesta takaporttina, jonka avulla halutaan vähentää naisten päätäntävaltaa ja oikeutta omaan kehoonsa. Omatunnonvapauden puute esitetään suurena ammatillisena epäkohtana, vaikka sekä Kätilöliitto että Suomen Gynekologiyhdistys pitävät ilmiötä marginaalisena. Kätilöliitto on vakuuttunut, että henkilöstöä riittää, vaikka laki muuttuisikin. Viranomaiset ovat kuitenkin jo nykyisen lainsäädännön puitteissa joutuneet muistuttamaan pienen kunnan terveydenhuollon henkilökuntaa, että lakia tulee abortin kohdalla noudattaa.

Abortin saaminen on vaikeutunut merkittävästi maissa, joissa on tehty lainsäädännöllisiä muutoksia omantunnonvapauteen vedoten. Norjassa valmistellaan lainsäädäntöä, jonka perusteella lääkäri voisi kieltäytyä lähetteen kirjoittamisesta aborttia haluavalle. Italiassa yksittäiset sairaalat ovat kieltäytyneet suorittamasta abortteja ja Yhdysvalloissa on osavaltioita joissa apteekit voivat kieltäytyä myymästä ehkäisyvälineitä omantunnonvapauden nimissä.

Tabu on abortin suurin ongelma

Iltalehteen haastattelun antanut gynekologi Sari Tanus, joka on myös yksi kansalaisaloitteen alkuunpanijoista, väittää, että jopa 10 prosenttia kaikista mielenterveyshäiriöistä liittyisi tavalla tai toisella aborttiin. Väitteelle ei ole tukea, sillä tieteellisissä tutkimuksissa yhteyttä mielenterveyshäiriöiden ja abortin välillä ei olla todettu. Kätilöliitto korostaakin, ettei tunteiden kokeminen abortin yhteydessä ole rinnastettavissa mielenterveyden ongelmaan.

Abortin tehneisiin naisiin liitetään usein mielikuva kevytkenkäisyydestä ja vastuuttomuudesta. Itse koen tämänkaltaisen aborttiin liittyvän sosiaalisen stigman ongelmalliseksi, koska se johtaa häpeään ja vaikenemiseen omasta kokemuksestaan. Stigma jää myös yksin naisen kannettavaksi, vaikka raskauteen tarvitaan toinenkin osapuoli.

Yhteiskunnallinen stigma on niin vahva, että abortin tehneiden naisten julkinen keskustelu on lähes olematonta, vaikka nimettömiä kokemuskertomuksia etsimällä löytyy. Koska julkisuudessa ei niinkään esiinny naisia, joille ei ole jäänyt traumaa abortista, liitetään aiheeseen automaattisesti suuri suru ja ahdistus. Abortin häpeäleiman häivyttäminen toisi helpotusta monille abortin läpikäyneille.

Häpeästä vapautukseen

Yhdessä asiasta abortin vastustajat ovat oikeassa: meidän tulisi puhua abortista. Peräänkuulutan julkista keskustelua, jossa huomioidaan vastustajien ja hoitohenkilökunnan lisäksi myös abortin tehneiden naisten mielipiteet. Meidän tulisi myös puhua siitä, miten abortti ei ole loppuelämää leimaava häpeätaakka.

Abortti ei ole Suomessa vapaa, ei lakiteknisesti eikä käytännössä. Useassa muussa EU-maassa abortin syyksi riittää naisen oma päätös. Sen sijaan, että lisäämme omantunnonvapautuksia ja tiukennuksia nykyiseen lainsäädäntöön, meidän tulisi ajaa abortin vapauttamista ja naisen oikeutta omaan kehoonsa. Niin julkisen keskustelun kuin lainsäädännön keskiössä tulisi olla naisten oikeuksien ja vapauden tukeminen niiden tukahduttamisen sijaan.

Taggar/Tagit: , | 11 kommentarer/kommenttia

Virkamiesten valmistelema tulevaisuus

Ministeriöt julkaisivat pari viikkoa sitten niin sanotut tulevaisuuskatsaukset, jotka ovat virkamiesten valmistelemia asiakirjoja hallinnonalojensa “toimintaympäristön muutoksista, tavoitteista ja välttämättömistä lähivuosien toimenpiteistä”.

Tulevaisuuskatsausten sisällöstä päättävät viime kädessä ministeriöiden ylimmät virkamiehet eli kansliapäälliköt, mistä johtuen niitä on nimitetty myös kansliapäällikköpapereiksi. Vaikka ministerit eivät osallistu niiden laatimiseen ja ne ovat tässä kapeassa mielessä poliittisesti neutraaleja, käyttävät niiden laatijat huikaisevaa poliittista valtaa. Tulevaisuuskatsaukset ovat nimittäin palvelleet lähimenneisyydessä hallitusneuvottelujen pohjapapereina, joista puolueet ovat valikoineet hankkeita ohjelmaansa yhteisymmärryksensä mukaan.

Kansliapäällikköjen kirjauksilla on siis huomattavat mahdollisuudet päätyä lopulliseen hallitusohjelmaan. Tulevaisuuskatsauksista selviää se poliittinen maailmankuva ja asialista, mitä johtavat virkamiehet pyrkivät edistämään kaikkien ministereiden ja poliitikkojen kautta heidän puoluekantoihinsa katsomatta.

Kiinnostavaa on esimerkiksi, millainen kanta opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsauksessa otetaan yhteen suomalaisen koulutuspolitiikan kulmakivistä, korkeakouluopintojen maksuttomuuteen.

Tähän mennessä kaikki puolueet ovat olleet julkisesti sitoutuneita siihen, että ainakin pääosan korkeakoulutuksesta tulisi olla opiskelijoille maksutonta. Paine erilaisiin maksu-uudistuksiin, tai muihin keinoihin korkeakoulutuksen rahoitustaakan työntämiseksi valtiolta opiskelijoiden harteille, on kuitenkin voimistunut puolueiden sisällä ja liepeillä.

Kokoomus ja perussuomalaiset ovat jo pidempään ajaneet maksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille, mutta kesän 2014 puoluekokousten jälkeen niitä kannattavat virallisesti myös keskusta ja sosialidemokraatit. Tätä ennenkin sosialidemokraattinen opetusministeri Krista Kiuru halusi väkisin jatkaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden maksujen valmistelua osana koulutusviennin kehittämistä, vaikka kokoomusvetoisessa vuoden 2009 yliopistolakiuudistuksessa asetettu maksukokeilu epäonnistui tuomaan yliopistoille lisärahaa.

Kokoomus ja sosialidemokraatit yrittivät muutamaankin otteeseen saada päätöstä maksuista Kataisen ja Stubbin hallitusten neuvotteluissa, mutta ne kaatuivat vasemmistoliiton ja vihreiden vastarintaan. Kevään 2014 kehysneuvotteluissa esitettiin jo maksuja kaikille korkeakouluopiskelijoille, vaikkei yksikään puolue rohjennut vaatia asiaa julkisesti. Hallituksen piiristä sitä tosin ehdotettiin demarijohtoisen valtiovarainministeriön virkamiesten suulla keväällä 2013.

EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden maksujen kannatus on laajentunut todennäköisesti siksi, että ne onnistuvat yhdistämään kaksi vahvaa poliittista trendiä: julkisten palvelujen leikkaamisen veronalennusten hyväksi sekä muukalaisvihamielisyyden. Karkeasti sanottuna edellinen on kokoomuksen, jälkimmäinen perussuomalaisten politiikan ydin. Tällä hetkellä niiden vaikutus heijastuu kaikkialle yhteiskuntaan ja pakottaa kaikki muut reagoimaan itseensä.

Kun suomalainen keskustelu on niin vahvasti kustannuspopulismin, itsekkyyden ja nurkkakuntaisuuden läpitunkemaa, ulkomaalaiset opiskelijat, joita maksut koskettavat, ovat myös hyvin hankalassa asemassa puolustaakseen itseään. Olennaista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten maksuissa on myös, että ne tarkoittaisivat yksittäisen uudistuksen lisäksi myös yleisestä maksuttomuuden periaatteesta luopumista. Kynnystä muitakin opiskelijoita koskettaviin maksu-uudistuksiin madaltuisi.

OKM:n tulevaisuuskatsauksen toisessa luvussa “Korkeakoulutuksella ja tieteellä kilpailuetua” maksuista linjataan seuraavasti (s. 14):

“Uudistuvien korkeakoulujen rahoituspohjaa voidaan monipuolistaa mahdollistamalla koulutusvienti ja siihen liittyen lukukausimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille vieraskielisissä korkeakouluopinnoissa. Toinen vaihtoehto olisi Viron tapaan ottaa käyttöön lukukausimaksut kaikille vieraskielisissä ohjelmissa opiskeleville kansalaisuuteen katsomatta tilanteessa, jossa lukukausimaksuja ei aiempien linjausten mukaisesti haluta laajentaa koskemaan kaikkea korkeakouluopiskelua. Olisi myös mahdollista lisätä opiskelijoiden vastuuta tutkinnon rahoittamisessa siten, että valtion rahoituksella turvataan opiskelijalle vain yhden tutkinnon suorittaminen tavoiteajassa.”

EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten maksujen mukanaolo ei tietenkään ole yllätys. Kun kaikki suuret puolueet ovat jo siunanneet ne, olisi ihme, jos seuraava hallitus ei ottaisi niitä ohjelmaansa – elleivät joko äänestäjät, puoluejohtajat ja kansanedustajat käytä järkeään ja vaadi toisin.

Ministeriön kaksi muuta ehdotusta toisivat maksullisen opiskelun suoraan koskemaan Suomen sekä EU- ja ETA-maiden kansalaisia. Niitä perustellaan sillä, että vain osa opiskelusta muutettaisiin maksulliseksi. Viron maksumallissa sitä olisivat vain vieraskieliset ohjelmat, jotka olisivat todennäköisesti maisteriopintoja; rajoitetussa maksuttomuudessa sitä olisivat vasta tavoiteajan eli nykymääritelmistä riippuen joko 5. tai 7. vuoden ylittävät sekä toisen tutkinnon opinnot. Taustalla on ajatus esittää uudistukset maksuttomuuden arvostamisen ja kustannuspopulismin välisinä kompromisseina: koska on pakko tehdä julkisten palvelujen leikkauksia ja niissä “kaikkiin täytyy sattua”, on vain reilua että opiskelijat joutuvat luopumaan osasta opintojensa maksuttomuutta.

Tosiasiassa kumpikin uudistus tulisi muuttamaan korkeakouluopiskelun luonnetta pysyvästi.

Viron maksumalli loisi painetta kaikkialle korkeakoulujärjestelmään eri laitoksille ja oppiaineille perustaa itselleen maksullisia ohjelmia, jotta ne voisivat saada niiden kautta itselleen lisää rahoitusta. Paine lisääntyisi entisestään, jos perusrahoitusta samalla leikattaisiin tai sen tuloksiin liittyviä ehtoja tiukennettaisiin. Lisärahoituksen porkkanaa käyttäen saataisiin korkeakoulut ja oppiaineet itse levittämään maksut kaikkialle.

Rajoitettu maksuttomuus taas rankaisee erityisesti alanvaihtajia ja muuten erilaisissa elämäntilanteissa olevia opiskelijoita. Tavoiteajassa valmistuminen on hankalaa monille, koska opintotukijärjestelmän riittämättömyys luo paineita työntekoon opintojen ohella, pääkaupunkiseudulla monien on käytävä töissä vaikka he nostaisivat opintolainaakin. Vaikka nyt ehdoteltaisiinkin kauheimpiin skenaarioihin verrattuna kohtuullisilta tuntuvia maksullisuuden malleja, olisi niihin myöntyminen sinisilmäistä. Tietynasteista maksullisuutta on äärettömän helppo laajentaa myöhemmillä poliittisilla päätöksillä, kuten on käynyt esimerkiksi Englannissa, jossa lukukausimaksut ovat moninkertaistuneet viimeisen 10 vuoden aikana.

Maksujen esittämisen ohessa opetus- ja kulttuuriministeriö on tulevaisuuskatsauksessaan huolissaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta (s. 9). Sen mukaan erot väestön hyvinvoinnissa, terveydessä ja osallisuudessa kasvavat, mikä näkyy myös nuorten osaamistuloksissa, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käytössä ja elinoloissa. Siksi näihin elämänalueisiin vaikuttavasta politiikasta on tulossa entistäkin tärkeämpää, ja ministeriön mukaan sillä tulisi “puuttua eriytymiskehitykseen, parantaa yksilöiden mahdollisuuksia, vahvistaa sosiaalista koheesiota ja edistää näitä tavoitteita myös alueellisesta näkökulmasta”. Koulutus on terveydenhuollon rinnalla vahvin väline eriarvoisuuden ja luokkayhteiskunnan purkamiseksi. Opiskelun tekeminen maksulliseksi sotisi kaikkia näitä tavoitteita vastaan.

Kansalaisten, politiikassa ja järjestöissä toimivien ihmisten sekä äänestäjien kannattaa avata silmänsä sille, miten ensi hallituskauden politiikkaa jo valmistellaan ministeriöissä, vaikka eduskuntavaalit pidetään vasta puolen vuoden päästä. Vaihtoehdottomasti etenevän politiikan syynä voi olla jääräpäinen edistäminen hallinnon sisältä käsin, erityisesti asioissa, joissa monet politiikot mielellään ulkoistaisivat todelliset tavoitteensa virkamiehille.

Koulutuksen maksuttomuus on oikeus ja periaate, jonka puolesta on toimittava jatkuvasti. Jos menetämme sen lyhytnäköisille leikkauslistoille, oppilaitosten pikavippejä varten tai muukalaiskammoisten mieltä lämmittämään, tulemme maksamaan kalliisti hyvinvointierojen kasvulla ja luokkayhteiskunnan vahvistumisella.

Taggar/Tagit: , , , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

tarvitsemme kuntaliitoksen ja kaupunginosavaltuustot.

Pääkaupunkiseutu kaipaa kahta erisuuntaista demokraattista uudistusta.

Pääkaupunkiseudun kuntien haitallinen verokilpailu ja vaikea yhteistyö pitäisi ratkaista kuntaliitoksella. Yhtenäinen metropoli lopettaisi kilpailun hyvistä veronmaksajista ja mahdollistaisi koko alueen järkevämmän suunnittelun.

Silloin kuitenkin valta kaikista päätöksistä siirtyisi entistä kauemmaksi tavallisista kaupunkilaisista. Helsingissä valtuusto on jo nyt huomattavasti kauempana kuin muissa kaupungeissa. Mikäli kaupungin koko tästä vielä kaksinkertaistuisi, tarvittaisiin myös toimivia kaupunginosavaltuustoja.

Kaupunginosavaltuustoissa kaikkien alueiden ääni pääsee kuuluviin, alueiden kehittämisessä voidaan keskittyä niiden todellisiin ongelmiin ja valta siirtyy lähelle asukkaita. Ne tarjoaisivat lähialueen kehittämisestä kiinnostuneille keinon osallistua politiikkaan – tätä nykyä Helsingin kaupunginvaltuusto koostuu pääasiassa ammattipoliitikoista.

Vallan siirtäminen nykyisiltä, itsenäisiltä kaupungeilta epädemokraattiselle, ylikunnalliselle elimelle ei ratkaise kuntien välisen kilpailun ongelmaa eikä tuo valtaa lähemmäs kaupunkilaisia.

***

Mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomien vaalilupaus-osiossa 23.10.2012.

Skriv en kommentar/Kommentoi

Kaupungin tarjottava oma tila naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille

Yksi vaaliteemoistani on luoda Helsinkiin matalan kynnyksen tukipalveluja lähisuhdeväkivallan uhreille. Naisiin kohdistuvan väkivallan määrään ja riittämättömiin ehkäiseviin toimiin Suomessa on kiinnitetty huomiota myös kansainvälisesti YK:n naisten syrjinnän vastaista sopimusta valvovan CEDAWin toimesta. Helsingin Seudun Vasemmistofeministit järjestivät maanantaina keskustelutilaisuuden lähisuhdeväkivallan ehkäisystä ja uhrien auttamisesta Helsingissä. Paikalla oli monipuolinen paneeli koostuen kaupungin ja tukijärjestöjen edustajista.

Sosiaalityöntekijä ja vasemmistolainen kunnallisvaaliehdokas Petra Malin teki heti keskustelun aluksi selväksi, että matalan kynnyksen palveluita ei ole, eikä aikuistyön työntekijöillä ole asianmukaista asiantuntemusta kohdata väkivallan uhreja ja tunnistaa väkivallan merkkejä kohtaamisissaan. Sen sijaan tukijärjestöjen parissa löytyi laajasti asiantuntemusta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen monimuotoisuudesta. Kristiina Hannilla Tyttöjen talosta kertoi heidän järjestämänsä seksuaalisen väkivaltaryhmän osallistujien määrän moninkertaistuneen viime vuosina. Myös toiminnanjohtaja Karola Grönlund Pääkaupungin turvakodista kertoi Kilpolan avo- ja asumisyksikön olevan jatkuvasti lähes tai täysin täydessä käytössä. Helsinki on myös sitoutunut olemaan avuksi, kun Espoon turvakoti pian suljetaan. Tilan riittäminen vaikuttaa kuitenkin uudessa tilanteessa hyvin epävarmalta.

Tiedon ja keskitettyjen palveluiden puute on tällä hetkellä suuri ongelma. Asianmukaista koulutusta tulisi järjestää etenkin terveys- ja sosiaalialan henkilökunnalle ja terapiaan olisi päästävä myös ilman kumppania. Tällä hetkellä etenkin lapsettomat naiset ohjataan kolmannen sektorin puoleen. Väkivallasta puhuminen ei saisi olla tabu, vaan keskustelu pitäisi aloittaa varhaisessa vaiheessa, kuten neuvolassa, ja jatkaa johdonmukaisesti koulun terveydenhuollossa. Tasa-arvokasvatusta lisäämällä voidaan ennaltaehkäistä väkivaltaisia tekoja.

Helsinki on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan, joka muun muassa velvoittaa kuntaa analysoimaan turvallisuutta koskevaa tilastotietoa sukupuolinäkökulmasta. Peruskirjan allekirjoittaneet sitoutuvat myös tarjoamaan erityisiä tukirakenteita sukupuolittuneen väkivallan uhreille. Tällä hetkellä Helsingissä ei ole näitä palveluita. Tarjolla olevat palvelut ovat suurimmaksi osin kytkeytyneet lastensuojeluun, eivät naisten suojeluun. Pia Puu Oksanen, Suomen Amnestyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija, huomautti paneelikeskustelussa, että resursseja näiden sopimuksien noudattamiseen ei ole eikä niitä ole suunnitteilla.

Puu Oksanen kertoi hyvän esimerkin Wienin kaupungista, jossa kaupungin keskustassa on kaikille naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille matalan kynnyksen apupiste. Tähän meidän on pyrittävä myös Helsingissä. Tarvitsemme tilan, johon voi kävellä sisään varaamatta aikaa, jossa on asiantunteva henkilökunta sekä mahdollisuus saada pitkäjänteistä apua. Tällä hetkellä Helsingissä ollaan muutoksen keskellä: sosiaali- ja terveyskeskukset yhdistyvät, mikä tulee vähentämään alan palveluja kehittävää henkilökuntaa. Samaan aikaan 43,5 prosenttia yli 15-vuotiaista suomalaisista naisista on tutkimuksen mukaan joutunut väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi. Kansainvälisten dokumenttien allekirjoittamisen on tarkoitettava jotain. Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin huomautus naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä Suomessa on otettava vakavasti. Panostaminen lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen on tahtotilasta kiinni.

Taggar/Tagit: , , , , | 2 kommentarer/kommenttia

Luokkatausta vaikuttaa akateemisen maailman moninaisuuteen suomessakin

Suomalainen koulutuspolitiikka rakentuu ajatukseen koulutusmahdollisuuksien turvaamiseen perhetaustasta riippumatta. Rakenteelliset ratkaisut, kuten maksuton koulutus, eivät kuitenkaan poista luokan, sukupuolen ja kasvatusympäristön vaikutusta akateemisen uran sekä elämän rakentamiseen.

Monet suomalaiset työväenluokkaisten naisten suhdetta koulutukseen ja omaan luokkataustaansa käsittelevät tutkimukset on tehty nuorista omaa luokkataustaansa uusintavista naisista. Poikkeus on Mari Käyhkö, jonka vuonna 2011 julkaistu artikkeli ”Vieras omassa perheessä: Koulussa hyvin menestyneiden tyttöjen koulunkäynti työläisperheessä” käsittelee niin nuorempien kuin vanhempien yliopistossa opiskelevien työväenluokkaisten naisten ja heidän perheidensä suhdetta koulutukseen. Käyhkö keskittyy luokan kokemukseen sekä niihin osatekijöihin, jotka ovat vaikuttaneet naisten koulutusvalintaan. Kuten Evans, myös Käyhkö päätyy siihen, että yliopisto-opiskelu ei ollut itsestäänselvyys tai itsetarkoitus naisille. Myöskään suomalaiset naiset eivät opiskelleet ainoastaan kartuttaakseen kulttuurista pääomaansa. Monet naisista perustelivat opintojaan lukemisesta pitämisellä sekä tiedonjanolla. Kukaan ei maininnut halua katkaista suhdettaan luokkataustaansa. Päinvastoin kuin Evansin tutkimuksessa, nämä naiset eivät opiskelleet saavuttaakseen paremmat olosuhteet perheelleen. Monet heistä eivät itse asiassa halunneet mainita opinnoistaan sukulaisilleen, jottei heitä syyllistettäisi halusta olla jotain ”erikoista”.

Luokan vaikutusta akateemisissa valinnoissa ja akateemisessa yhteisössä ei tule vähätellä. Myös luokan yhteys sukupuoleen on huomioitava asia. Yksilön identiteetti ja asema yhteiskunnallisissa hierarkioissa eivät koskaan perustu yksinomaan yhteen rakenteeseen. Niin luokka kuin sukupuolikin vaikuttavat erinäisten pääomien muotojen saavuttamiseen, jonka takia näitä eri rakenteita on hyvä käsitellä yhdessä.

Suomessa koetaan, että korkeakoulutus on kaikkien nuorten saavutettavissa. On kuitenkin myönnettävä, että luokkataustasta riippuen nuorilla on niin erilaiset lähtökohdat, tulevaisuuden odotukset ja suhde lähiympäristöönsä, että se väistämättä vaikuttaa koulutukseen hakeutumiseen. Vaarana on, että mikäli samalla kuin suomalaisen korkeakoulutuksen määrää vähennetään, niin akateemisen yhteisön keskiluokkainen hegemonia kasvaa. Moninainen akateeminen tutkimusyhteisö tuottaa monipuolisempaa tietoa ja vastaa paremmin yhteiskuntamme tarpeisiin.

Teksti on otos kolumnista, joka julkaistiin Helsingin yliopiston Sitoutumattoman vasemmiston Toimenpide-lehdessä.  Ett utdrag ur kolumnen som publicerades i tidningen Toimenpide av Obunden vänster vid Helsingfors universitet. Tidningen i sin helhet finns att läsa på adressen: http://issuu.com/sitvas/docs/toimenpide2012
Taggar/Tagit: , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

Työmarkkinoiden rakenteet aiheuttavat nuorisotyöttömyyttä

Mielipidekirjoitus, julkaistu Helsingin Sanomissa 15.7.2012

Hel­sin­gin Sa­no­mat esit­te­li nuo­ri­so­työt­tö­myyt­tä ja kei­no­ja työt­tö­myy­den nu­jer­ta­mi­seen (Sun­nun­tai 8. 7.). Kir­joi­tuk­seen oli ke­rät­ty mie­li­pi­tei­tä jou­kol­ta niin kut­sut­tu­ja nuorisotyötttö­myy­den asian­tun­ti­joi­ta ja yh­teis­kun­nal­li­sia vai­kut­ta­jia.

Nuo­ri­so­työt­tö­myyt­tä kä­si­tel­tiin ai­noas­taan yk­si­lö­ta­son on­gel­ma­na: työ­ko­ke­muk­sen ja kou­lu­tuk­sen puut­tee­na se­kä epä­rea­lis­ti­se­na odo­tuk­se­na työ­elä­mää ja työ­teh­tä­viä koh­taan. Nuo­ri­so­työt­tö­myys joh­tuu kui­ten­kin myös työ­mark­ki­noi­den ra­ken­teel­li­sis­ta on­gel­mis­ta ja suo­ma­lai­sen elin­kei­no­elä­män muu­tok­sis­ta.

Ku­ten Hel­sin­gin Sa­no­mien verk­ko­si­vuil­la ole­vas­ta kar­tas­ta käy il­mi, nuo­ri­so­työt­tö­myys on suu­rim­mil­laan pe­rin­tei­ses­ti me­tal­li- ja met­sä­teol­li­suu­den va­ras­sa ol­leil­la paikkakunnilla. Näi­den teol­li­suu­den­alo­jen ra­ken­teel­li­set muu­tok­set ja tuo­tan­to­lai­tos­ten alas­ajo ovat mo­nel­la näis­tä paik­ka­kun­nis­ta pää­asial­li­nen syy nuo­ri­so­työt­tö­myy­den kas­vuun. Täl­lai­sil­la alueil­la nuo­ri­so­työt­tö­myys ei joh­du nuor­ten ha­lut­to­muu­des­ta hank­kia työ- tai opis­ke­lu­paik­ka. Kun työ­paik­ko­ja ei yk­sin­ker­tai­ses­ti ole tar­jol­la, ei kou­lu­tuk­sen li­sää­mi­nen yk­sin auta.

Mi­kä­li nuo­ri­so­työt­tö­myy­teen ha­lu­taan to­del­la puut­tua, on Suo­men val­tion pa­nos­tet­ta­va kou­lu­tuk­sen ja nuo­ri­so­työn li­sää­mi­sen li­säk­si työ­paik­ko­jen tar­jon­taan. Var­sin­kin uhkaavan taan­tu­man ja kan­sain­vä­li­sen vel­ka­krii­sin ai­ka­na inf­ra­struk­tuu­ri-in­ves­toin­nit tar­joai­si­vat työ­tä nuo­ril­le ja pa­ran­tai­si­vat ko­ko Suo­men kan­san­ta­lou­den kun­toa.

Tä­män­het­ki­sen nuo­ri­so­työt­tö­myy­den taus­tal­la vai­kut­ta­vat edel­leen myös 1990-lu­vun alun la­man sääs­töt. Ti­las­to­kes­kuk­sen vuon­na 1987 syn­ty­nei­tä suo­ma­lai­sia seu­ran­nees­sa rekiste­ri­tut­ki­muk­ses­sa sel­vi­si, et­tä ikä­luo­kas­ta jo­ka nel­jän­nel­lä on ti­lil­lään ri­kok­sia ja rik­ko­muk­sia, ja jo­ka vii­den­nel­lä on mie­len­ter­vey­son­gel­mia. Yh­teis­kun­nan sääs­töt ja vanhempien köy­hyys vai­kut­ta­vat mer­kit­tä­väs­ti las­ten mah­dol­li­suuk­siin pääs­tä osal­li­sek­si yh­teis­kun­nas­tam­me.

Toi­sin kuin Hel­sin­gin Sa­no­mien kir­joi­tuk­ses­sa an­net­tiin ym­mär­tää, nuo­ri­so­työt­tö­myys ei ole syö­vän kal­tai­nen on­gel­ma, jo­hon on mah­do­ton­ta puut­tua. Nuo­ri­so­työt­tö­myys on kansan­ta­lou­del­li­nen ja yh­teis­kun­nal­li­nen on­gel­ma, jo­hon voi­daan puut­tua ta­lou­del­li­sil­la ja yh­teis­kun­nal­li­sil­la kei­noil­la.

***

Insändare angående HS artikel om ungdomsarbetslöshet 8.7.2012. I artikeln presenteras arbetslösheten som individens problem, orsakat av brist på arbetserfarenhet och utbildning. Den finländska ungdomsarbetslösheten beror ändå även på arbetsmarknadens strukturella problem och näringslivets förändringar. Ifall det inte erbjuds arbete, hjälper inte enbart ett ökat utbud av utbildning.

Insändaren publicerades i Helsingin Sanomat 15.7.2012.

Taggar/Tagit: , , , | Skriv en kommentar/Kommentoi

  • Instagram


  • Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanja